Tohtoreiden työttömyys pahenee – mitä tekevät yliopistot?

Anne Heikkinen - 16.1.2016 - 09:19:10

Mikä minusta tulee isona? Tätä kysymystä pyörittelevät mielessään myös korkeakouluopiskelijat.

Kysymys on ajankohtainen etenkin nyt, kun mediassa on uutisoitu tohtoreiksi väitelleiden alati pahenevasta työttömyydestä. Työttömiä tohtoreita on enemmän kuin koskaan aiemmin eli jo toista tuhatta. Työnsaannissa on vaikeuksia etenkin luonnontieteellisten alojen asiantuntijoilla.

– Sinänsä tilanne ei ole uusi, sillä tohtoreiden ja luonnontieteilijöiden työllistymisen haasteita on pidetty pinnalla jo pidemmän aikaa, kertoo Luonnontieteiden akateemisten liiton puheenjohtaja Janne Saarela.

Saarelalla on myös käytännön tuntuma opiskelijoiden urasuunnittelusta ja työllistymisestä, sillä hän työskentelee uraohjaajana Itä-Suomen yliopistossa.

– Työttömäksi jääminen on yksilön kannalta suuri tappio ja haaste, korkeasti koulutetulle myös itsetuntokysymys. Korkeakouluopintoihin hakeudutaan, kun tunnetaan paloa tiettyä oppiainetta kohtaan ja uskotaan mahdollisuuksiin, että omalla osaamisella päästään eteenpäin. Sitten jos osaamisella ei löydykään töitä, niin kyllä se on suuri kolaus. 

Kuuntele haastattelu:

kuuntele Kesto: 22'23"

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
5 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer