Suomalaisten yksinäisyys

Kimmo Salvén - 21.4.2016 - 15:10:03

Kuva: Kimmo Salvén

Kuopiossa huhtikuussa järjestetyn Café Smart -tiedekahvilan teemana oli suomalaisten yksinäisyys. Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professori Juho Saaren puheenvuorossa käytiin läpi yksinäisyyteen liittyvää tutkimusta, sen kehitystä ja tuloksia.

Aiemmin tutkimus painottui lähinnä siihen, mikä tekee ihmiset onnelliseksi. Miten ihmisten hyvinvointi ja terveys lisääntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Mutta entä kun kiinnitetään huomio tuon vuorovaikutuksen puuttumiseen?
– Me havaitsimme, että mikään muu yksittäinen asia ihmisten elämässä ei vähentänyt ihmisten hyvinvointia ja terveyttä yhtä paljon kuin koettu yksinäisyys, Saari summaa.

Kyse on juuri kokemuksesta. Ihmisen odotusten ja toteutuman välisestä jännitteestä ja siihen liittyvästä emotionaalisesta pettymyksestä.

Viidennes suomalaisista kokee itsensä yksinäisiksi. Syvemmin tarkastelemalla havaitaan, että noin viisi prosenttia suomalaisista on minuudeltaan yksinäisiä.
– Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset määrittävät oman elämänsä yksinäisyyden kautta. Se on heidän minuutensa olennaisin osa.

– Nämä ihmiset, joilla minuus on yksinäisyyden määrittämä, ovat paljon sairaampia, paljon aloitekyvyttömämpiä, paljon masentuneempia, paljon vähemmän muihin ihmisiin luottavia ja ylipäätänsä elämässään kärsiviä ihmisiä.

Kuuntele Juho Saaren esitys kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 11'32"

 

Katso myös:

Leila Karhunen: Yksinäisyyden yhteydet elintapoihin, syömiseen ja painoon

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
5 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer