Savonlinnassa kehitetään virtuaalitodellisuuskoulua

Kimmo Salvén - 12.8.2016 - 12:58:00

Savonlinnan normaalikoulu on Suomen ensimmäinen yhtenäisen perusopetuksen tablet-koulu, jossa oppikirjat ovat jo jääneet taka-alalle. Nyt koulussa pohditaan virtuaalilasien laajempaa käyttöä.  Savonlinnan normaalikoulussa ryhdytään tänä lukuvuonna kehittämään virtuaalitodellisuuskoulua, ja osa koulun oppilaista saa tablettien rinnalle virtuaalilasit.

Oppilaat ryhtyvät tuottamaan yhdessä opettajien ja opetusharjoittelijoiden kanssa materiaalia Savonlinnan virtuaalisen kulttuuripolun rakentamiseen. Hankkeessa lähdetään ensimmäiseksi luomaan Olavinlinnaan liittyvää 360-kameroilla kuvattua oppimisympäristöä.

Virtuaalitodellisuuskoulussa oppilaat perehtyvät virtuaaliseen sisällöntuotantoon uuden perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden hengessä. Virtuaalitodellisuudessa oppilaat pääsevät toimimaan aidon tuntuisessa simuloidussa ympäristössä. 

Tutkimus- ja kehittämishankkeen pedagogisena johtoajatuksena on tuottajakeskeisen pedagogiikan vahvistaminen. Tavoitteena on, että oppilaat oppivat tuottamaan itse sisältöä sekä omaksuvat sisällöntuotannossa tarvittavia tietoja ja taitoja. Samalla tutkitaan ensimmäistä kertaa Suomessa, miten virtuaalilasien ja virtuaalitodellisuuden käyttäminen opetuksessa vaikuttavat opiskelumotivaatioon ja oppimistuloksiin.

Koulu360 – virtuaalikoulua rakentamassa -hanke on rahoitettu osin Opetushallituksen innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseen tarkoitetuista valtionavustuksista. Hankkeen kotisivut löytyvät osoitteesta: http://snor.fi

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
7 + 8 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer