Aspekti 5.7.2015

Toimitus - 5.7.2015 - 15:00:00

AspektiAspekti Yle Puheella sunnuntaina 5.7.2015.

Arki luo turvaa myös konfliktialueella.
– Konfliktin keskellä eläminen tuottaa alueen asukkaille kärsimystä, mutta haastaa myös etsimään selviytymiskeinoja. Mielekkyyttä elämään tuovat muun muassa perhe, arjen rutiinien säilyttäminen sekä vapaaehtoistyö, kuvaa TtM Mikko Häkkinen palestiinalaisten selviytymistä miehitetyillä alueilla.

Urheilu puhuttaa tätä urheiluhullua kansaamme aina, oli sitten tarjolla menestystä tai kirveleviä tappioita. Ikääntyvien yliopiston vieraaksi saapui joulukuussa Huippu-urheiluyksikön johtajana toimiva mäkihyppyvalmentaja Mika Kojonkoski.

Apostolien muistopäivää vietetään kuudentena sunnuntaina helluntaista, tänä vuonna 5. heinäkuuta. Marttyyrikuolemat loivat apostolien päivän, mutta millainen sanoma siihen kätkeytyy?
– Ylipäätään se, että muistamme uskosta todistamista ja sitä että me kaikki olemme Jeesuksen kutsumia kristittyjä ja todistamme kukin omalla tavallamme siitä uskostamme, kiteyttää rovasti Raili Pursiainen.

Tällaiset aiheet tämän viikon Aspektissa.

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
12 + 5 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer