Aspekti 25.2.2018

    Jaa Facebookissa
    Tweettaa Twitterissä

    Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 25.2.2018 ja uusinta maanantaina 26.2.2018.

    Coaching by walking – kävelykeskustelu vie uusille ajatuspoluille.
    – Kävely itsessään on eteenpäin vievää liikettä ja vaikuttaa keskustelun sisältöön. Luonto antaa myös mielelle uusia maisemia, kertoo Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa kävelykeskusteluja vetävä työn ja organisaatioiden erikoispsykologi Pauli Kallio.

    Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodasta. Kuopiossa järjestettiin vuoden 1918 tapahtumia käsitellyt yleisöseminaari ”Sata vuotta sisällissodasta”, jossa kuultiin Ilkka Huhdan esitys pappien roolista sisällissodassa.

    Noin puolet Suomessa sattuvista kuolonkolareista on sairausperäisiä. Alkoholi on mukana joka neljännessä kuolonkolarissa, itsemurhien osuus on puolestaan noin 12 prosenttia kaikista kuolonkolareista.
    Kuljettajan terveys, mielentila, lääkitykset ja sairaudet eli siis kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa liikenteessä ajokykyä laskevasti ovat ajoterveyden osatekijöitä, kertoo lääkäri Juhani Kalsi.

    Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

    kuunteleKesto 60’00”

    Lisää Aspekteja (kantti.net)

    Yle Puhe

    Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

    Vastaa