Raskausdiabetes voi altistaa synnytysmasennukselle

Tuoreen tutkimuksen mukaan äideillä, joilla on todettu raskausdiabetes, on kohonnut riski saada synnytyksen jälkeisiä masennusoireita. Raskauden jälkeistä masennusoireilua esiintyy noin 10–15 prosentilla synnyttäneistä äideistä.

10 vuotta lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä

– Tavoitteena on löytää kroonisten sairauksien riskiryhmiä jo lapsuusiässä, toteaa professori Timo Lakka lasten liikunta- ja ravitsemus -tutkimuksen lähtökohdista. Lakka puhui aiheesta Lasten liikunta- ja ravitsemus -tutkimuksen 10-vuotisjuhlaseminaarissa.

Mikrokirurgia: ammattitaitoiset ja turvalliset kädet

Valo, suurennus ja instrumentti – siinä mikrokirurgian tärkeimmät elementit tarkkasormisen kirurgin lisäksi. Pienenpienten kohteiden parissa työskentely mikroskoopin avulla vaatii kirurgilta äärimmäistä osaamista ja jatkuvaa käden taitojen harjaannuttamista. Tuhansia toistoja vaativaa harjoittelua voi nyt tehdä juuri toimintaansa aloittavassa Itä-Suomen mikrokirurgiakeskuksessa.

Poikkeava unen pituus ja unihäiriöt ovat vakavia terveysriskejä

Hyvillä unilla on kosolti vaikutuksia terveyteemme ja onpa lyhyt- ja pitkäunisilla jopa todettu suurentunut kuolleisuusriski. Poikkeava unen pituus ja unihäiriöt ovat yhteydessä myös lisääntyneeseen dementian ja keuhkosyövän riskiin, tämä todettiin tuoreessa terveystieteiden ja kasvatustieteen maisteri Maria Luojuksen väitöstutkimuksessa.

Syömisen ilo on tärkeä juttu

– Olennaista on, että ruokailutilanne ei saisi olla painostava vaan hyväntuulinen ja positiivinen yhteinen juttu. Kun lapsi kasvaa, niin pikkuhiljaa erilaiset ruoka-aineet alkavat maistumaan, kertoo lasten syömiskäyttäytymisen piirteitä tutkinut laillistettu ravitsemusterapeutti Henna Jalkanen.

Tiedosta valinnoiksi: terveyspsykologia tutkii terveyskäyttäytymistä

– Psykologia on tiede ihmisen käyttäytymisestä ja terveyspsykologia puolestaan fokusoi terveyteen liittyvään käyttäytymiseen. Terveyspsykologia on psykologian teorioiden ja tutkimusotteiden soveltamista ihmisen terveyden ja sairaiden kysymyksiin, määrittelee terveyspsykologian dosentti Sanna Sinikallio.

Sairaalaklovni on ilon puolustaja

– Olemme sairaalassa lasta, nuorta, vanhempia ja henkilökuntaa varten. Se ilo on se merkityksellinen juttu, ei välttämättä edes nauru, vaan ilo. Se on kaiken perusta ja on hienoa saada puolustaa ja tuottaa sitä, kuvailee sairaalaklovnin työtä KukkaPutki Hetkinen eli sairaalaklovni Sirpa Taivainen-Ilmola.

Geeniterapia tuo toivoa munasarjasyövän hoitoon

Munasarjasyöpä on salakavalasti etenevä ja alkuvaiheessa lähes oireeton gynekologinen syöpä, johon sairastuu Suomessa vuosittain noin 500 naista. Hoidot tehoavat huonosti pitkälle levinneeseen syöpään, joten uusia hoitomenetelmiä kaivataan kipeästi. Pystyykö geeniterapia selättämään munasarjasyövän?

Veren rasvahapot paljastavat ruokavalion laadun

Veren rasvahapot paljastavat mitä lapsesi pistää suuhunsa, näin otsikoi TtM Taisa Venäläinen väitöstutkimuksensa tiedotteen. Venäläinen tutki verestä erotetun plasman rasvahappokoostumusta, joka kuvastaa lasten ruokavaliossa sekä rasvan että hiilihydraattien laatua.

Voiko aivosairauden diagnosoida silmien kautta?

Silmät ovat sielun peili, mutta voisivatko ne toimia myös ikkunana aivoihin? Tuoreen tutkimuksen mukaan aivojen terveydentilasta voidaan saada viitteitä silmien kautta ja tätä myötä voidaan tehosta aivosairauksien diagnostista seulontaa.

Tuoreimmat