Muuttuva perhe Raamatussa

Kimmo Salvén - 1.4.2015 - 10:03:58

Kuva: Kimmo Salvén

Ikääntyvien yliopistossa puhuttiin perhekäsityksestä raamatun näkökulmasta. Aiheesta oli puhumassa teologian tohtori Kari Kuula. Kuula yhdistelee luennossaan kulttuurihistoriallista ja uskonnollisnormatiivista lähestymistapaa Raamatun perhekäsityksiin.

– Kun katsotaan millaisia perhekuvia raamatusta löytyy, niin mielellään ensin muistutetaan, että Raamattu on kahden kirjan kokoelma. Vanha ja Uusi testamentti ovat hyvin erilaisia kirjallisia dokumentteja, Kuula muistuttaa heti luentonsa aluksi.

Vanha testamentti on syntynyt 500-1000 vuotta pitkän ajanjakson kuluessa. Se kertoo 1000-1500 vuotta pitkästä aikajaksosta. Uusi testamentti sen sijaan on syntynyt ihan muutaman vuosikymmenen aikana ensimmäisen vuosisadan lopulla.

Vaikka maailma on muuttunut vanhan testamentin ajoista roimasti, Kuula toteaa, että Raamatulla voisi perhekäsitysten osalta olla annettavaa myöhempien aikojen ja meidänkin aikamme ajattelulle.

Kuuntele Kuulan luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 62'09"

 


Luento on taltioitu Kuopion kaupungintalolla Ikääntyvien yliopiston luentosarjasta. Kantti on perinteisesti valikoinut ohjelmiinsa Ikääntyvien yliopiston luentosarjan luentoja. Ikääntyvien yliopiston luennot järjestää Snellman-kesäyliopisto .

» Ikääntyvien yliopiston luentosarjan pääsivulle

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
3 + 3 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer