Sammakot ja käärmeet kirkonmäellä

Anne Heikkinen - 17.3.2016 - 10:59:58

Taikausko, pakanuus ja erilaiset loitsut olivat arkipäivää vielä pitkään kristinuskon Suomeen rantautumisen jälkeen. Kirkkoja pidettiin voimallisina rakennuksina, joiden uskottiin antavan voimaa niihin sijoitetuille esineille ja vahvistavan esineisiin liittyviä loitsuja.

Esimerkiksi Kuopion Tuomiokirkon alta on löydetty yli 30 sammakkoarkkua eli lepästä valmistettua pientä rasiaa, jonka avulla on loitsittu kalaonnea tai rakkautta.

– Sammakkoarkku on pieni puusta veistetty esine, jossa on avautuva kansi. Se tehtiin lepästä, sillä leppä koettiin voimalliseksi puuksi. Kirstun sisään laitettiin kuollut sammakko ja jos haluttiin kalaonnea tai naapurin kalastajalta viedä onni itselle, niin sammakon kera kirstuun laitettiin kalaverkon osia. Samalla tavalla kirstuun on voitu laitta jyviä jos haluttiin varjella viljasato taikuudelta tai jos haluttiin rakkautta, niin kirstuun laitettiin sulhasen hiuskiehkura, kertoo museolehtori Sanna Reinikainen Kuopion kulttuurihistoriallisesta museosta.

Lisää aiheesta:

Kuopion museo: Sammakkoarkku

 

Sammakoiden lisäksi käärmeitä pidettiin arvossaan taikuuteen liittyen. Tarina kertoo, kuinka kylänmies tuli kirkkoon käärme taskussaan hakemaan tälle voimia kirkosta.

Muun muassa näistä kansanperinteistä kertoo Kuopion kulttuurihistoriallisen museon näyttely, jossa kuvataan 200 vuotta täyttävän Kuopion Tuomiokirkon vaiheita ja sen merkitystä alueen ihmisille.

Lisää aiheesta:

Kuopion museo: Kirkko kansantarinoissa

 

Sammakkokirstun lisäksi yksi näyttelyn kiinnostavimmista esineistä ovat kullatut sääriluut.

– Nämä kultaiset luut ovat olleet sijoitettuna alkuperäiselle alttarille pääkallon osan kanssa. Kokonaisuuteen on kuulunut myös iso kullattu risti. Pääkallo ja sääriluut ovat symboloineet kuolemasta saatua voitto. Tarina kertoo, että luut ovat peräisin Viipurin luostarista ja että ne ovat pyhien miesten luita, Reinikainen kertoo.

Kuuntele lisää:

kuuntele Kesto: 8'29"

 

Lue lisää: https://kuopiontuomiokirkko200.wordpress.com/

Ajasta aikaan – Tuomiokirkko 200 vuotta juhlanäyttely on avoinna Kuopion museossa 24.4.2016 saakka.

Lisää Kuopion tuomiokirkon 200-vuotiseen historiaan liittyvää materiaalia Kantissa:

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
3 + 13 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer