Leikki ja oppiminen kuuluvat yhteen

Anne Heikkinen - 8.7.2010 - 10:21:21

Monesti sanotaan, että leikki on lapsen työtä. Onneksi kuitenkin varsin mukavaa työtä, sillä leikki tuottaa lapselle loppumattomasti ilon ja onnistumisen kokemuksia. Konsultoiva erityislastentarhanopettaja Tiina Mikkilä kertoo, että leikki on lapselle luonteva toiminnan muoto.

Mutta millaisia leikkejä nykyisin leikitään?

– Kotileikki on erittäin suosittu, koska siinä leikitään lapsen omaa arkea: hoidetaan vauvaa ja laitetaan ruokaa.

Suosittuja ovat myös erilaiset rakenteluleikit, tutkimisleikit, joissa tutkitaan omaa ympäristöä sekä liikunnalliset aikuisten ohjaamat leikit, Mikkilä luettelee.

Lempileikit kuuostavat kovin tutuilta ja perinteisiltä, mutta ajan ilmiöt siirtyvät myös lasten maailmaan.

– Lapsi leikkii sitä, mikä on kodissa ja maailmassa meneillään. Kun pelataan tietokonepelejä, niin niitä myös leikitään ja pelien hahmoja tulee leikkiin mukaan.

Leikki on flow

Leikeissä lapsi harjoittelee ja kokeilee elämisen taitoja. Leikkimällä kohentuvat muun muassa motoriset ja fyysiset taidot.
– Tärkeä on harjoitella myös sosiaalisia taitoja; miten asioista sovitaan ja asioita jaetaan. Välillä pitää kotileikissä olla lapsi vaikka haluaisi olla aina äiti. Leikissä pohditaan myös elämisen arvoja ja moraalia, mikä on oikein ja väärin ja hyvää ja pahaa, Tiina Mikkilä kertoo.

Hyvä leikki vie lapsen mennessään. Mikkilä kertoo, että leikkiminen voi tuottaa lapselle niin sanottuja flow-kokemuksista.
– Leikki vie lapsen maailmaan jossa on yhtä aikaa sekä todellisia että ei-todellisia elementtejä. Lapsi voi saada kokemuksia, jota eivät muuten olisi mahdollisia ja kokeilla jotain olematonta ja saavuttamatonta.

kuuntele Kesto 5'20"

Katso myös:

Miten leikitään väriä? Jynkän alakoulun opettaja ja oppilaat opastavat (video)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
10 + 4 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer