Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Miten maailma sai alkunsa? Entä ihminen?
Miksi ihmiset tekevät niin paljon pahaa toisilleen?

Näitä ja monia muita peruskysymyksiä pohditaan Raamatun ensimmäisillä sivuilla. Ensimmäinen Mooseksen kirja piirtää vaikuttavan kertomuskaaren – luominen, lankeemus, veljesmurha, vedenpaisumus ja Babylonin torni. Niitä kutsutaan peruskertomuksiksi, koska ne kertovat ihmisestä ja luomakunnasta sellaista, mikä on ollut totta aina ja kaikkialla.

Luento- ja keskustelusarjassa käydään läpi peruskertomukset huipulta huipulle. Pohdimme sitä, miten ne ovat syntyneet ja mitä ne kertovat kirjoittajistaan. Erityinen huomio kiinnittyy kertomusten teologiaan. Mitä niiden kautta kerrotaan luomakunnasta ja Luojasta? Minkälainen diagnoosin ihminen saa? Mihin ”hoitotoimenpiteisiin” Jumala ryhtyy?

Peruskertomuksia tutkitaan kaksoismetodilla: alustus ja keskustelu. Työskentelyyn johdattavat Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijat ja Puijon kappalainen Kari Kuula.

Luentosarjassa kuullut alustukset, vanhimmasta uusimpaan:

Sarjan osat

Luominen, luonnontiede ja kuusi päivää

Kristikunnan piirissä ajatellaan, että uskon näkökulmasta tiedämme kuka on kaiken luonut ja mitä varten. Luonnontieteet taas tutkivat sitä, miten luomisprosessi on edennyt. Luentosarjan Matka vanhan testamentin maailmaan ensimmäisessä osassa käsitellään Raamatun peruskertomuksia ja luomiskertomusta.

Evoluutio ja ihmisen synty

Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen. Ensin Adamin ja Eevan, joista polveutui koko ihmiskunta. Mitä tästä pitäisi ajatella, kun tiedämme luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta, että ihmiskunnan tosiasiallinen historia on hyvin toisenlainen. Klassisen käsityksen mukaan ihmisen jumalasuhde on mahdollista, koska hänet on luotu jumalan kuvaksi. Ajatus perustuu Raamatun luomiskertomukseen.

Kadotettu paratiisi – ihmisten ja enkelten lankeemus

Erikoisia teemoja on jälleen luvassa, kun teemme matkaa Vanhan testamentin tarinoihin. Ensin lankeemuskertomus, jonka draamaan kuuluvat Aadam, Eeva, käärme, tiedon puu ja Jumala, joka kielsi syömästä kielletystä puusta. Toisena aiheena enkelit, joiden luomiseen ja lankeemukseen varhainen kristikunta löysi viittauksia peruskertomuksista.

Veljesmurha ja peruttu maailmanloppu

Sota näyttää olevan yhtä vanha keksintö kuin ihmiskunta. Näin ainakin peruskertomukset julistavat. Jo ensimmäisen ihmisperheen rikkoi kateus ja veljesmurha. Peruskertomusten mukaan ihmiskunta syöksyy alamäkeä pitkin. Lopulta Jumala katuu ihmisen luomista ja päättää tuhota luomistyönsä.

Ihmiskunta riitautuu ja eheytyy

Ihmiskunta on jakautunut elintilasta kiisteleviin toisiaan sortaviin etupiiriryhmiin. Peruskertomukset päättyvät suureen hajaannukseen ja loppuhuipentuma saadaan vasta Uuden testamentin lopussa. Alussa Aadam ja Eeva elävät ihanassa puutarhassa, lopussa ihmiskunta kootaan taivaalliseen Jerusalemin kaupunkiin.

Vastaa