Itä-Suomen yliopistolle sydän- ja rintaelinkirurgian lahjoitusprofessuuri

Nunnanlahden Uuni Oy on lahjoittanut Itä-Suomen yliopistolle miljoona euroa viisivuotisen sydän- ja rintaelinkirurgian professuurin rahoittamiseksi. Nunnanlahden Uuni Oy:n omistaja Juhani Lehikoinen kertoo, että lahjoituksen kimmokkeena oli omakohtainen kokemus sydänkirurgiasta KYSissä.

Itä-Suomen yliopistolle 200 000 euron lahjoitus

Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanja on saanut merkittävän lahjoituksen Eevi ja Eemil Tannisen säätiöltä. Säätiön 200 000 euron lahjoitus on kohdennettu yliopiston kauppatieteelliselle...

Savon koulutuskuntayhtymä menestyi valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen arvioinnissa

Savon koulutuskuntayhtymä sijoittui seitsemänneksi Opetushallituksen tekemässä valtakunnallisessa ammatillisen peruskoulutuksen tuloksellisuusarvioinnissa.

Savonlinnan normaalikoulu Applen maailmanlaajuiseen huippukouluverkostoon

Teknologiayhtiö Apple on myöntänyt Savonlinnan normaalikoululle Apple Distinguished School (ADS) -tunnustuksen ensimmäisenä kouluna Suomessa. Savonlinnan normaalikoulu tekee tutkimusyhteistyötä ja kehittämistyötä digitalisaatioon ja tieto- ja viestintäteknologian opetukseen liittyen Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen opettajankoulutuksen kanssa.

Tutkijoiden yössä vieraili yli 12 000 kävijää

Kolmellatoista paikkakunnalla ympäri Suomen järjestetty tiedetapahtuma keräsi huippuyleisön. Yhteensä 12 000 kävijää vieraili Tutkijoiden yön työpajoissa, esityksissä, luennoilla ja klubeilla. Tapahtuman teemana oli muutos.

Avoin tietojärjestelmä ympäristömonitoroinnin kehittämiseksi

Savonia-ammattikorkeakoulu tukee yritysten tarpeita ympäristömonitorointipalveluiden synnyttämiseksi uuden, avoimen tietojärjestelmän avulla. Avoimeen lähdekoodiin perustuvan SaMi - tietojärjestelmän tavoitteena on edistää uusien palvelujen syntymistä ja niiden ulottumista myös pienille toimijoille.

Savonian ja Sakkyn kampushanke etenee

Savonia-ammattikorkeakoulun ja Savon koulutuskuntayhtymän yhteisen kampusalueen suunnittelu Savilahteen etenee, mutta ratkaisut vaativat lisäaikaa. Tulevista tilaratkaisuista ja sijoittumisvaihtoehdoista on käyty neuvotteluja alkuvuoden aikana. Tavoitteena on kampushankkeen ratkaisun saaminen vuoden 2016 aikana.

Sakky ja YSAO: Yhteinen kampus Iisalmeen

Savon koulutuskuntayhtymä ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä sopivat strategisesta kumppanuudesta ja aloittavat yhteisen kampuksen suunnittelun Iisalmeen

Robotiikka vie ohjelmoinnin maailmaan

Matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, tähtitiedettä, biologiaa, geologiaa, ohjelmointia, robotiikkaa ja sanataidetta. Ihan heti ei uskoisi, että tässä on lista koululaisten kesäpuuhista, mutta näillä mennään mitä innokkaimmissa tunnelmissa Snellman-kesäyliopiston Lasten yliopiston tiedeleireillä ja -kursseilla

Biotalouden nousu: puuhuollon toimivuus varmistettava

Suomalainen metsäsektori elää kiivasta nousun aikaa. – Kyllä tulevaisuuteen on kova luotto ja usko. Kunhan tästä reilu vuosi mennään eteenpäin, niin merkit ovat varmasti jo toisenlaiset ja Suomi nousee jälleen puujaloilleen, toteaa metsäkoneyrittäjä Jussi Hakkarainen.

Tuoreimmat