Ohjelmasarjat

Tälle sivulle kootaan Kantissa julkaistuja sarjoitettuja kokonaisuuksia.

 

Poimintoja juttu- ja ohjelmasarjoista:

Ammattipankki

Ammattipankissa esitellään eri alojen koulutusta. Sivuille kootaan tietoa, kokemuksia ja tunnelmia eri ammattien ja ammattilaisten arjesta, koulutuksesta valmistuvien osaajien opiskelusta, työnäkymistä ja urakehityksestä.

Hellekesä vaikuttaa luontoon

Kesällä 2010 laitettiin lämpöennätykset uusiksi moneen kertaan. Millaisia vaikutuksia pitkäkestoisella lämpöaallolla oli metsäluontoon, puutarhaan tai ilmanlaatuun? Muun muassa näitä asioita selvitellään viisiosaisessa ohjelmasarjassa.

Tiellä ken vaeltaa

Tiellä ken vaeltaa -ohjelmasarjassa kuljetaan neljän adventin kautta kohti joulua pohtien hyveitä; viisautta, urhoollisuutta, oikeudenmukaisuutta, kohtuutta sekä uskoa, toivoa ja rakkautta.

Miten yhdistys toimii?

Näillä sivuilla valotetaan yhdistystoiminnan periaatteita ja käytäntöjä. Sivusto on toteutettu yhteistyössä Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan kanssa.

Viittomakommunikaatio puheen kehityksen tukena

Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Kuopiossa toteutetaan Esteetön kommunikointi viittoen -projektia, jossa kehitetään muun muassa viitotun puheen ja tukiviittomien opetusta.

Asiaa ravusta

Kolmeosaisessa Asiaa ravusta -ohjelmasarjassa kerrotaan ravuista, rapuviljelystä sekä rapuihin liittyvästä elinkeinosta.

Asiaa ilmastonmuutoksesta

Seitsenosainen maapallolla tapahtuvaa ilmastonmuutosta käsittelevä ohjelmasarja. Sarjassa pohditaan mm. ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia.

Terveyden edistämisen perusteet

Terveyden edistäminen ja terveystieto on oppiaine, joka perustuu useiden eri tieteenalojen tietoperustaan. Oppiainetta voi opiskella Kuopion yliopiston avoimessa yliopistossa.

Terveyssosiologian peruskurssi

Kantin terveyssosiologiaa käsittelevä ohjelmasarja koostuu kuudesta n. 20-30 minuutin mittaisesta ohjelmasta (johdanto-osa), jotka ovat osa Kuopion yliopiston Avoimen yliopiston terveyssosiologian peruskurssia (1,5 ov).

Kosketinsoitinten historiaa klavikordista flyygeliin

Tässä ohjelmasarjassa uppoudumme klaveerisoittimen maailmaan. Klaveerisoittimilla tarkoitetaan periaatteessa kaikkia kosketinsoittimia kuten esimerkiksi pianoa, cembaloa, flyygeliä ja erityisesti vanhimpia kosketinsoittimia klavikordeja, joiden tunnettu historia ulottuu 1300-luvulle.

Globalisaatio - uhka vai mahdollisuus

Onko globalisaatio ainoastaan huono asia – onko sen liittäminen pääosin taloutta koskevaan keskusteluun hämärtänyt globalisaation myönteisen kehityksen?

Sano muikku!

Sano muikku! on sisävesikalan menekinedistämishankkeeseen kuuluva ohjelmasarja sisävesiemme ammattikalastuksen tärkeimmästä saaliista, Pohjois-Savon maakuntakalasta muikusta.

 

Jatkuvat luentosarjat:

Arkkipiispalla vieraana

Arkkipiispalla vieraana on Kuopion kaupungintalolla pidettävä esitelmä- ja keskustelusarja. Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon kutsumina tavataan tunnettuja tieteen, talouselämän, taiteen ja muiden alueiden edustajia. Teemojen käsittelyssä korostuvat eettiset näkökulmat.

Ikääntyvien yliopisto

Ikääntyvien yliopisto järjestää kaikille avoimia luentoja ja opintoryhmiä opiskelijoiden omien toivomusten pohjalta. Pohjakoulutusvaatimuksia tai ikärajoituksia ei ole. Toimintaa ideoi Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston ja Kuopion kesäyliopiston kanssa opiskelijoista koottu suunnitteluryhmä.

Humanismin illat

Humanismin illat ovat kaikille avoimia luentoja, joiden tarkoituksena on virittää ja edistää humanistista keskustelua Pohjois-Savossa. Humanistin iltojen järjestäjinä toimivat Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto ja Kuopion kesäyliopisto.

 

Poimintoja päättyneistä luentosarjoista:

Helvetin historia

Puijon kirkossa Kuopiossa järjestettiin 2006 - 2007 13-osainen luentosarja helvettiopin vaiheista. Luennoitsijana on teologian tohtori Kari Kuula. Luentosarja perustuu Kuulan kirjaan Helvetin historia. Pohjalta pohjalle Homeroksesta Manaajaan (2006).

J.V. Snellman 200 vuotta

J.V. Snellman 200-juhlavuoden Kuopion osuus painottuu erityisesti perustuskimustyyppiseen paneutumiseen J.V.Snellmanin elämään ja toimintaan. Lukuisissa juhlavuonna 2006 järjestettävissä seminaareissa alan johtavat spesialistit pohtivat aikaisemmin käsittelemättömiä teemakokonaisuuksia. Lähtökohtana on teemojen tieteellis-kriittinen tarkastelu.

Hyvän elämän eväät

Hyvän elämän eväät –luentosarjassa terveystieteiden maisteri, ravitsemusterapeutti Jaakko Mursu Kuopion yliopistosta pyrkii ohjaamaan kuulijansa pysyvään, elinikäiseen painonhallintaan.

Studia Generalia - Kuopion yliopiston 40-vuotisjuhlaseminaari

Kuopion yliopisto järjesti 40-vuotisen taipaleensa kunniaksi juhlaseminaarin, joka käsitti neljä Studia Generalia -yleisöluentoa. Luentojen aihealueiksi nousivat geeniterapia, tieteellinen laskenta, ilmastonmuutos sekä hyvinvointipalvelujen kehittyminen.

Nykyajan teologian suuria kysymyksiä

Puijon papisto valmisteli kotikirkon juhlavuoden kunniaksi luentosarjan "Nykyajan teologian suuria kysymyksiä". Kantti taltioi neljä aiheeseen liittyvää alustusta, jotka voit kuunnella näillä sivuilla.

 

Footer