K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Alumni-sarja

Kantissa alkoi loppuvuodesta 2004 alumni-ohjelmasarja. Ohjelmasarjassa seurataan ja valotetaan opinahjojen kasvattien matkaa opiskelumaailmasta työelämän pariin.

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio-kuunteluun


Aikaa, vaivaa ja rahaa säästelemättä opiskelijat suuntaavat kohti tulevaisuutta. Millainen on tuo tulevaisuus ja reaalimaailma - tuottavatko satsaukset hedelmää?

     

Kliininen ravitsemustiede

     

Alumneja esittelevän ohjelmasarjan toisessa osassa tutustutaan kliinisen ravitsemustieteen alumniin, Sanna Kauppiseen. Kauppinen aloitti jo opintojensa aikana työt Kuopion yliopiston elintarvikkeiden tutkimuskeskuksen tutkijana. Kiinnostus terveelliseen ruokaan ja ihmisten hyvinvointiin ohjasi opiskelemaan kliinistä ravitsemustiedettä. Opiskelu oli alkuvaiheessa tutustumista alaan. Vasta myöhemmässä vaiheessa omat kiinnostuksen kohteet tavoitehakuisuus astuivat opiskeluun mukaan, Kauppinen kertaa opiskeluaikojaan.

 

Kuva: Kimmo Nyyssönen
Tutkija Sanna Kauppinen

     

Kuopion yliopiston elintarvikkeiden tutkimuskeskuksen tutkija Sanna Kauppinen, miksi valitsit kliinisen ravitsemustieteen opinnot?

 
kuuntelekuuntele Kesto 7'22"
     

Saatko tutkijan työstäsi iloa?

 
kuuntelekuuntele Kesto 5'52"
     

Sanna Kauppisen paneutuminen graduun kannatti. Huolellinen työ poiki töitä tutkijana. Miten gradunsa kanssa painiskelevien kannattaisi suhtautua työhönsä?

 
kuuntelekuuntele Kesto 5'56"


Hyperlinkki:

Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen laitos
http://www.uku.fi/laitokset/klravi/

Kuopion yliopiston Elintarvikkeiden terveysvaikutusten
tutkimuskeskus, ETTK
http://www.uku.fi/ettk/


Toimittaja: Mari Keinänen
Kuva: Kimmo Nyyssönen

  • Tutkija Sanna Kauppinen, Kuopion yliopisto, elintarvikkeiden tutkimuskeskus

9.12.2004