K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Alumni-sarja

Kantissa alkoi loppuvuodesta 2004 alumni-ohjelmasarja. Ohjelmasarjassa seurataan ja valotetaan opinahjojen kasvattien matkaa opiskelumaailmasta työelämän pariin.

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio-kuunteluun


Aikaa, vaivaa ja rahaa säästelemättä opiskelijat suuntaavat kohti tulevaisuutta. Millainen on tuo tulevaisuus ja reaalimaailma - tuottavatko satsaukset hedelmää?

     

Pohjois-Savon ympäristökeskuksen ylitarkastajan mielestä kiinnostavinta omassa työssä on muutos

     

Kuva: Anja Hiltunen
Ylitarkastaja Anne Puska

 

Kuopion yliopiston ympäristötieteiden laitos on ihmisen terveyteen liittyviin ympäristötieteisiin keskittynyt laitos, jonka tutkimus kehittyy erityisen voimakkaasti ympäristöteknologian, biotekniikan, ympäristösolubiologian ja ympäristökemian alueilla sekä tieto- ja informaatiotekniikan soveltamisessa ympäristökysymyksiin.

Näiden merkitys lisääntyy myös ympäristötieteiden opetuksessa. Yli puolet valmistuneista on hakeutunut töihin valtion palvelukseen ja noin 20 % kuntien ympäristöhallintoon, esimerkiksi ympäristönsuojelusihteereiksi ja -päälliköiksi.

     

Valtion työnantajia edustavat ministeriöt, tutkimuslaitokset, yliopistot ja korkeakoulut. Yksityinen sektori on myös merkittävä työllistäjä ja tulevaisuudessa yhä useampi sijoittuneekin teollisuuteen tai konsultti- ja palveluyrityksiin. Lisäksi ympäristötieteilijöitä toimii asiantuntijoina erilaisissa järjestöissä.

Ympäristötieteiden alumnimme Anne Puska työskentelee ylitarkastajana Pohjois-Savon ympäristökeskuksen ympäristönsuojeluyksikössä ja työssään hän keskittyy ilmansuojelu- ja meluasioihin. Hänen työaikansa täyttyy mm. valvontatehtävistä ja ympäristölupa-asioista.

     

Anne Puska valmistui ympäristötieteiden laitokselta vuonna 1991. Millaiset ympäristöön liittyvät kysymykset puhuttivat suomalaisia tuolloin?

 
kuuntelekuuntele Kesto 12'47"
     
Anne Puska on työskennellyt ympäristökeskuksissa myös Hämeessä, Pirkanmaalla ja Kaakkois-Suomessa. Onko työ ollut erilaista eri alueilla?  
kuuntelekuuntele Kesto 5'54"


Toimittaja: Anja Hiltunen

  • Ylitarkastaja Anne Puska, Pohjois-Savon ympäristökeskus

14.4.2005