K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto: hoiva-, hoito- ja kasvatustyötä lähellä ihmistä

Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan perustehtävissä hoiva-, hoito- ja kasvatustyössä. Lähihoitajan työtehtävät löytyvät muun muassa päivähoidosta, sairaankuljetuksesta tai hoito- ja palveluyksiköistä.

On sanottu, että lähihoitaja tarvitsee työssään sydäntä ja käsiä, päätä ja jalkoja. Ja se on selvää, että lähihoitajia tarvitaan myös tulevaisuudessa väestön ikääntyessä ja nykyisin työelämässä olevan henkilöstön eläköityessä.

  Kuva: Anne Haapalainen
 

Tässä ammattiesittelyssä kurkataan lähihoitajien koululuokkaan sekä erilaisiin työpaikkoihin.

» Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, ammattiesittelyn etusivu

» Ammattiesittelysarjan etusivu

 

 

 

Ammattina ihmisen kohtaaminen

Lähihoitaja Risto Tabell työskentelee kuopiolaisessa Puijonsarven palvelukodissa. Lähihoitajaksi kouluttautuminen ei ollut hänelle itsestään selvää, mutta jälkeenpäin katsottuna valinta oli varsin luonteva. Vammaistyöhön suuntautuneet opinnot antoivat hyvän pohjan työskennellä kehitysvammaisille tarkoitettua autettua ja ohjattua asumista tarjoavassa palvelukodissa.

Opiskeluaikaansa Tabell luonnehtii vaativaksi, sillä hän suoritti yhtä aikaa sekä ammatillisen perustutkinnon että lukion oppimäärän. Käytännön opiskelu oli vahvasti läsnä koko opintojen ajan.

kuuntelekuuntele Kesto: 6'44"

 

Kuva: Anne Haapalainen
Lähihoitaja Risto Tabell
     

Risto Tabell kertoo, että parasta lähihoitajan työssä on se, että saa työskennellä ihmisten kanssa ja olla mukana asukkaiden arjen hetkissä. Puijonsarven palvelukodissa työskentely on myös hyvin laaja-alaista.

     
Tabell toteaa, että lähihoitajan työ on antoisaa siksi, että työvuosien karttuessa on mahdollisuus oppia koko ajan uutta. Työtä tukee myös Kuopion yliopistossa meneillään olevat sosiaalialan jatko-opinnot.  
kuuntelekuuntele Kesto: 5'24"

 

     


Joulukuussa vuonna 2005 lähihoitajaksi Savon ammatti- ja aikuisopistosta valmistuneen Hanna- Mari Hämäläisen suuntautumisvaihtoehtona oli kuntoutus. Nyt kuntoutus on iso osa Hanna-Marin arkea sillä hän työskentelee Invalidiliiton palvelutalolla Kuopiossa. Miltä näyttää lähihoitajan arki koulutusputken jälkeen?

kuuntelekuuntele Kesto: 6'53"
 
Kuva: Anne Haapalainen
Lähihoitaja Hanna-Mari Hämäläinen

 

 

   

» Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, ammattiesittelyn etusivu

» Ammattiesittelysarjan etusivu

Toimittaja:

Anne Haapalainen

Haastateltavat:

  • Lähihoitaja Risto Tabell, Puijonsarven palvelukoti
  • Lähihoitaja Hanna-Mari Hämäläinen, Invalidiliiton palvelutalo, Kuopio

29.1.2007