|
Matkalla ammattiin
Matkalla ammattiin -ohjelmasarjassa tehdään tutuksi eri kouluasteiden
ja alojen opiskelun arkea. Omasta alastaan innostuneiden opiskelijoiden mukana
pääsemme kurkkaamaan muun muassa tutkijan kammioon ja ammatillisen oppilaitoksen
työsaliin sekä laulamaan ooppera-aariaa suurelle estradillle.
|
|
» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio-kuunteluun
|
| |
|
|
Viittomakielentulkkiopiskelija valmistuu kahden
kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi
|
| |
|
|
| Viittomakieli on yksi Suomen vähemmistökielistä,
jota käyttää äidinkielenään noin
5 000 kuuroa. Lisäksi noin 10 000 kuulevaa suomalaista
käyttää viittomakieltä äidinkielenään,
toisena kielenään tai vieraana kielenä. Yksi
viittomakieltä käyttävä ryhmä on viittomakielentulkit,
jotka toimivat tulkkeina ja kääntäjinä suomenkielisen
enemmistön ja viittomakielisen kielivähemmistön
kohdatessa. Viittomakielentulkeiksi valmistuvat opiskelevat
viittomakielen kieliopin ja sanaston lisäksi myös
kuurojen omaa kulttuuria. |
| |
|
|
| Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion koulutusyksikössä
viittomakielentulkiksi opiskeleva Heli Luomanperä kertoo
viittomakielen erityispiirteistä, mm. sanajärjestyksestä
sekä ilmeiden ja eleiden merkityksestä.
  |
Kesto 4'04" |
|
|
|
|

Katso myös Kantin tuottamaa, viittomakieleen liittyvää
materiaalia:
Toimittaja: Paula Kerman
Haastateltavana:
- Viittomakielentulkkiopiskelija Heli Luomanperä,
Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion koulutusyksikkö
11.4.2004 |
|
|
|
|
|
|