K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Matkalla ammattiin

Matkalla ammattiin -ohjelmasarjassa tehdään tutuksi eri kouluasteiden ja alojen opiskelun arkea. Omasta alastaan innostuneiden opiskelijoiden mukana pääsemme kurkkaamaan muun muassa tutkijan kammioon ja ammatillisen oppilaitoksen työsaliin sekä laulamaan ooppera-aariaa suurelle estradillle.
 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio-kuunteluun

     

Jalometalli muotoutuu tuotemuotoilijan käsissä

     
Jalometallimuotoilijan käsissä sulaa niin kulta, hopea, valkokulta kuin platinakin. Tuotteiden käyttötarkoituksen rajaa vain mielikuvitus, jalometallista voi valmistaa lähes mitä vaan uniikkikorun ja sillihaarukan väliltä. Kuopion Muotoiluakatemiassa tuotemuotoilua opiskeleva Jenni Köykkä kertoo, että hän on aina pitänyt käsillä tekemisestä, pikkutarkasta näpertämisestä, kimalluksesta ja jalokivistä. Silti jalometallimuotoilijan ammatti ei ollut itsestään selvyys.
     

Jennin valmistama näyttävä sormus oli esillä Kuopion Muotoiluakatemian Persoonasta koruksi -näyttelyssä. Valmiin tuotteen taustalla on paljon suunnittelua ja lukemattomia työtunteja.

kuuntelekuuntele Kesto 7'08"
 
Kuva: Anne Haapalainen
Opiskelija Jenni Köykkä
     

Muotoilijan ammatti on käsityöläisyyttä isolla K:lla. Työmenetelmät oppii vain käytännössä tekemällä ja kokeilemalla.

 
kuuntelekuuntele Kesto 5'25"
     

Entäpä tulevaisuus, voiko jalometallimuotoilulla elää? Jenni Köykän haaveena on uniikkikorujen valmistus.

 
kuuntelekuuntele Kesto 6'14"


Toimittaja: Anne Haapalainen

Haastateltavana:

  • Tuotemuotoilun opiskelija Jenni Köykkä, Kuopion Muotoiluakatemia

19.4.2004