K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Hyvän elämän eväät

Hyvän elämän eväät –luentosarjassa terveystieteiden maisteri, ravitsemusterapeutti Jaakko Mursu Kuopion yliopistosta pyrkii ohjaamaan kuulijansa pysyvään, elinikäiseen painonhallintaan.

 

Hyvän elämän eväät:
» Osa 1
» Osa 2
» Osa 3

» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

     

Luentosarja on taltioitu Kuopion kansalaisopiston järjestämistä tilaisuuksista. Kuopion Kansalaisopiston verkkosivuilta löydät myös mm. ajantasaista tietoa muista järjestettävistä luentosarjoista sekä Kuopion kansalaisopiston toiminnasta.

 

     

Osa 3/3:
Pienillä muutoksilla on suuri merkitys

     

Tärkeintä painonhallinnassa tai laihduttamisessa ei ole tavoitella suositusten mukaista ruokavaliota, vaan pyrkiä muuttamaan omia ruokailutottumiksiaan pienin muutoksin kohti terveellisempiä elintapoja.

Suurin tavoite laihduttaessa on saada aikaan pienempi energiansaanti kulutukseen nähden. Painon jo pudottua näiden keskinäinen suhde pyritään saamaan tasapainoon.

kuuntelekuuntele Kesto 6'55"
 
Kuva: Kimmo Nyyssönen
TtM, ravitsemusterapeutti
Jaakko Mursu
     

Rasva = energiapommi?

     
Rasva on tärkeä osa ruokavaliota, mutta vain kohtuudella nautittuna. Rasvansaannin vähentäminen onkin yksi helpoimmista energiansaannin vähentämiseen tähtäävistä keinoista. Jaakko Mursu käy seuraavassa läpi energiansaannin aakkosia eri ruoja-aineden kuin myös -annosten kautta.  
kuuntelekuuntele Kesto 11'58"
     

Energiatiheydellä on väliä

Ravinnon energiatiheys on merkityksellinen tekijä näläntunteen kannalta. Matalan energiatiheyden omaava ruoka-aine vie suhteessa enemmän tilaa vatsassa, joka taas luo kylläisyyden tunteen. Tämä on hyvä huomioida laihduttaessa, sillä näläntunnetta on syytä välttää.

     
Esimerkkinä matalan energiatiheyden omaavista ruoka-aineista voidaan mainita hedelmät ja kasvikset. Lisäämällä näiden osuutta ruokavaliossa voidaan energiansaantia vähentää kärsimättä näläntunteesta.  
kuuntelekuuntele Kesto 8'53"
     

Ruokailurytmin vaikutukset näläntunteeseen

Myös järkevän ja säännöllisen ruokailurytmin avulla voidaan välttää näläntunnetta. Tällä on suuri merkitys painonhallinnan kannalta, sillä nälkäisenä ruokaillessa annoskoko usein kasvaa ja valinnat ruoka-aineiden suhteen ovat lihottavampia.

kuuntelekuuntele Kesto 4'05"
 
Kuva: Kimmo Nyyssönen
 
     

Suositukset

     
Luentosarjan kolmannen osan lopuksi Jaakko Mursu kertoo hieman ruokavalioihin liittyviä suosituksia. Suositukset ovat varmasti hyviä ja tavoiteltavia, mutta laihduttajan ei kannata pyrkiä tähän liian suurilla muutoksilla.  
kuuntelekuuntele Kesto 5'00"


Toimittaja: Kimmo Nyyssönen

Luennoitsijana:

  • TtM, ravitsemusterapeutti Jaakko Mursu, Kuopion yliopisto

24.01.2006





 



Anna palautetta toimitukselle, nimi ja sähköpostiosoite vapaehtoisia:

Nimi:

Sähköposti: