Urut ovat lännen kirkon tärkein jumalanpalvelussoitin.
Jo varhaiskeskiajalla urkujen käyttö oli yleistä
Bysantin keisarin hoviseremonioissa. Lännessä urut
alkoivat yleistyä ensimmäisen vuosituhannen lopulla
ja ne rakennettiin yleensä kirkkoihin.
Liturgisena soittimena urut alkoivat vakiintua jo 900-luvulla.
Ensimmäiset tunnetut liturgiset urkusävellykset
ovat 1300-luvulta. Ne liittyvät messun ordinariumosiin
(esim. Herra, armahda), joita toteutettiin alternatim-käytännön
mukaisesti urkujen ja kuoron vuorotteluna. Urut eivät
siis tuolloin säestäneet seurakunnan laulua. Ne
alleviivasivat itsenäisesti, soittimellisin keinoin,
liturgian eri kohtia. Tämä käytäntö
jatkui myös reformaation kirkoissa aina 1700-luvulle
asti, jolloin urkuja alettiin käyttää myös
seurakuntalaulun säestämiseen.
|