K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kosketinsoitinten historiaa

... klavikordista flyygeliin

Osa 7/7:

Pystypiano ja flyygeli

> johdanto
> osa 1
> osa 2
> osa 3
> osa 4
> osa 5
> osa 6
> osa 7

Kosketinsoitinten historiaa esittelevässä sarjassa olemme tulleet sarjan viimeiseen jaksoon. Tutustumme kahteen soittimeen, joiden ääni on meille hyvin tuttu olimmepa nähneet ja kuulleet niitä vaikkapa konserttilavalla, jazzkonsertissa, päiväkodissa tai koulussa.

1800-luku alkupuolella alkanut kiinnostus pianoon on siis pysynyt ennallaan. Pysty-piano sopi tuolloin, mutta myös nykyään koteihin ja flyygeli suuriin konserttisaleihin. Kehitys johti kohti äänellisesti entistä kantavampaa rakennetta soittoherkkyyden kärsimättä.

Sarjan johdannossa todettiin, kun vasarakoneisto alkoi kehittyä kohti nykyisen pianon rakennetta, se saavutti menestyksen monipuolisilla ominaisuuksillaan.

Kosketustavalla saattoi vaikuttaa sävelen voimakkuuteen ja äänen kantavuus kasvoi. Kun soittimien runkoja alettiin vahvistaa metallilla ja kielet saatettiin virittää kireämmälle, äänen-voimakkuus saavutti merkittävän tason.

Nykyisessä pianossa on pitkälle kehitetty vasarakoneisto, jonka toiminnan nopeus, hallittavuus ja luotettavuus mahdollistavat merkittävän laajan ilmaisuasteikon.

 
Pianotehtaat keksivät pystypianon koska flyygeli oli liian iso kotisoittimeksi.


Flyygeli on yksi kauneimmista instrumenteista, sanoo pianonsoiton lehtori Jaakko Untamala Kuopion konservatoriosta. Vaikka flyygelit maksavat sata tuhatta euroa ja ylikin niin niitä on hankittu musiikkioppilaitoksiin opiskelijoiden soitettaviksi. Näin myös Kuopion konservatoriossa.

Flyygelissä kielet ovat vaakatasossa ja vasarat lyövät kieliin alakautta. Pianossa kielet ovat pystyssä ja vasarat lyövät kohti-suoraan (ovat siis pystyssä).

kuuntelekuuntele Kesto 5'09"
 



Piano ei heti syrjäyttänyt muita kosketinsoittimia. Monipuo-lisena soittimena sitä alettiin käyttää konserttipianona. Mm. Bach, Mozart ja Beethoven innostuivat soittimen mahdollisuuksista.

kuuntelekuuntele Kesto 5'52"

 

'

 

Flyygelin yleistyessä rakennettiin isompia saleja konsertti-käyttöön. Flyygeli oli liian suuri kotisoittimeksi, joten pianotehtaat keksivät pystypianon. Sodan jälkeen (1945-) pianoja hankittiin suomalaiskoteihin runsaasti. Kulttuurikeskuksia rakennettiin paljon ja niihin myös hankittiin flyygeli, Suomi oli siis flyygelinvalmistajille hyvä asiakas.

kuuntelekuuntele Kesto 3'41"

 

 

 

Asiantuntija suosittaa pianonsoiton alkeiden oppimiseen pystypianoa, digitaalipiano ei korvaa pianoa.

kuuntelekuuntele Kesto 3'07"

 

 

 

Ääninäytteenä katkelma Chopinin c-molli preludista. Jaakko Untamala soittaa.

kuuntelekuuntele Kesto 0'28"

 

 

Toimittaja, kuvat: Harri Peiponen