|
Sosiologin tarina - kokemuksia kahdesta maailmasta
Tuula Vaskilampi
Terveyssosiologian professori
Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos
Kuopion yliopisto
1. Muistikuvia akateemisten opintojeni alkuhämärästä
Valmistelen parhaillaan kevätlukukauden opetustani lääketieteen viidennen vuosikurssin opiskelijoille. Seminaarin teemana on opiskelijoiden toivomuksesta vieraiden kulttuurien kohtaaminen. Tässä opetuksessa tehtäväni on antaa opiskelijoille käsitys siitä, mitä se kulttuuri on; rakentaa yleinen viitekehys toisten luennoitsijoiden elävästä elämästä otetuille terveyteen ja sen hoitoon liittyville esimerkeille. Terveys ja sairaus mielletään opitun kulttuurin kautta.
Ajatukseni menivät tämän artikkelin ja opetuksen suunnittelun myötä lähes neljänkymmenen vuoden taakse syksyyn 1964, jolloin aloitin sosiologian opintoni Jyväskylän yliopistossa. Silloin uppouduin innolla uuteen maailmaan, jonka professori Faina Jyrkilä opettamallaan kulttuurikäsitteellä minulle avasi.
Olin aloittanut opiskeluni pelokkaana " Jos en heti menesty, niin en ruppee siellä kauan kitumaan" periaatteella, jonka ilmoitin minua kannustaneille vanhemmilleni. Minuun iskostettiin oppikouluaikana moninaisen oppimateriaalin sirpaleiden lisäksi ajatus siitä, ettei meistä tavallisista oppilaista ole mihinkään Kuitenkin mieleeni on jäänyt poikkeuksena innostava historian opettaja Alpo Virtanen. Hän korosti laajoja yhteiskunnallisia kokonaisuuksia. ja opetti yhteiskunnallisen ajattelun alkeita.
Noilla henkisillä peruseväillä ja isolla pankkilainalla läksin sitten opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon sosiologiaa ja siihen läheisesti liittyviä muita yhteiskuntatieteitä ja käyttäytymistieteitä. Aineelliset puitteet tarjosi toisen kuopiolaisen opiskelijan kanssa jakamani alivuokralaishuone Väinönkadulla. Yksiön omistaja, ompelija, asui itse keittokomerossa..
Noita alkuaikoja muistellessa tuntuu siltä, ettei meiltä puuttunut mitään. Oli aikaa ja rahaa kaikkiin niihin rientoihin mitä opiskelun ohella haluttiin. Opiskelijoita oli paljon Kuopiosta, ja muodostimme kiinteän yhteisön Siinä oli kotoinen savolainen huumoriväritteinen ilmapiiri, jossa kaiken muun ohella kävimme myös yhteiskunnallista pohdiskelua. Meistä kuitenkin vain harva osallistui muutamaa vuotta myöhemmin käynnistyneeseen paikalliseen opiskelijaliikkeeseen, johon oleellisesti kuuluneet joukkoliikehdintä ja mielenosoitukset olivat meille vieraita. Alkuvaiheessa muutaman johtajayksilön käynnistämät vallankumouksen demonstraatiot kohdistuivat myös Faina Jyrkilään.
Lähtiessäni opiskelemaan sosiologiaa en tiennyt siitä juuri mitään, minulla ei ollut myöskään käsitystä mihin ammattiin tulisin valmistumaan.
Aloitin syksyllä l964 opintoni sosiologian peruskurssilla jonka piti sinne samana syksynä professoriksi nimitetty Faina Jyrkilä. Hän oli ensimmäinen professori jonka kanssa jouduin tekemisiin. Ihailin hänen eleganttia sinistä jakkupukuaan ja agenttisalkkuaan. Hänen pitämänsä luennot olivat sisällöltään korkeatasoiset ja edustivat kriittistä tieteellistä ajattelua. Hän oli myös loistava luennoitsija. Hän pystyi välittämään sosiologisen ajattelutavan meille vasta-alkajille ja synnyttämään innostuksen jatkamaan. Niissä oli myös terävää huumoria, joka toisinaan kehittyi itseironiaksi. Sen pystyimme tuolloin monesti vain aavistamaan. Näin Faina Jyrkilä antoi meille opiskelijoille kasvot ja sisällön sosiologialle.
Sosiologia avautui minulle paljolti kulttuurikäsitteen kautta. Kulttuuri asettautui vastakohdaksi biologialle ja luonnolle. Se oli vain ihmisille ominainen opittu elämisen ja käyttäytymisen muoto. Tilannemääritelmät ja käyttäytymisen ennustettavuus perustuivat yhteisille ja jaetuille kulttuurisille ideoille. Kulttuurikäsite antoi abstraktin työvälineen käyttäytymisen ja ylipäätään inhimillisen toiminnan analysointiin. Tuolloin mielsin kulttuurin voimakkaasti yhteisötason käsitteenä, annettuna ja jähmeänä. Yksilöiden ei nähty voivan muokata kulttuuria. Sitä vastoin ympäristö ja taloudelliset tekijät antoivat reunaehdot ja vaikuttivat kulttuurin sisältöihin. Peruskurssin keskeisin anti minulle oli analyyttisen ja abstraktin tason erottaminen empiirisestä moninaisuudesta.
Sosiologian peruskurssista, yliopiston ensimmäisestä tentistä, sain hyvät tiedot (2) opintokirjaani ja Faina Jyrkilältä lisäksi henkilökohtaisesti lausutut saatesanat, että tentti meni hyvin ja vastaisuudessa tenttini tulevat menemään vieläkin paremmin. Nuo sanat sinetöivät lopullisesti valintani.
Opintojen eteneminen opetti sosiologisen tiedon epävarmuuden näkemistä ja sietämistä. Muuttujien moninaisuus, käsitteiden käytön ja määrittelyn kirjavuus sekä tiedon luonteen tajuaminen todennäköisyystietona ovat asioita, joita joudun jatkuvasti selittämään luonnontieteellisesti suuntautuneessa ympäristössä. Erilaisista tieteen paradigmoista lähtevän monitieteisen tutkimuksen vaikeutena ja samalla myös haasteena on juuri tiedonluonteen ja tiedetradition erilaisuuden huomioon ottaminen.
Opintojeni alkuvaiheesta lähtien sosiologisista koulukunnista parsonsilaisesta funktionalismista tuli tapa hahmottaa ja tarkastella yhteiskunnan toimintaa. Se mahdollisti terveydenhuollon tehtävien ja funktioiden tarkastelun yhteiskunnan tasolla.
Sairaus nähdään sen mukaisesti sosiaalisesti hyväksyttynä poikkeavuutena, jota terveydenhuolto kontrolloi. Sairaan asema ja rooli on säännöstelty oikeuksien ja velvollisuuksien kautta ja näin estetty yhteisön säilymistä vaarantava sairaiden yhteenliittymä. Terveys- ja sairauskysymysten kulttuurinen ja sosiaalinen tarkastelu kiinnosti minua yhä enemmän ja se johti myös yltiöpäisen rohkeaan pro gradun aiheen valintaan nivelreuman sosiaalietiologiasta. Kunnianhimoinen tavoitteeni oli päästä nivelreuman sosiaalisiin alkulähteisiin haastattelemalla sitä sairastavia potilaita. Terveysaiheitten käsittely oli tuolloin vielä harvinaista suomalaisessa sosiologiassa.
Jyväskylän yliopistossa alkoi myös opintojeni alkuvuosina professori Leo Paukkusen käynnistämänä yhteiskuntapolitiikan opetus. Se antoi käsityksen yhteiskunnan harjoittaman sosiaalipolitiikan kehityksestä, sisältöalueista ja aatehistoriasta. Myöhemmin siirryin hänen laitokselleen suorittamaan jatko-opintojani, ensin lisenssiaattiopinnot, joissa jatkoin terveysaiheitten tutkimusta ja myöhemmin väitöskirjatyöni. Lisenssiaattityöniyöni käsitteli terveyskulttuurin kehitystä yhteiskunnan teollistumisasteen eri vaiheissa. Se oli metodinen tarkastelu, jossa pyrin rakentamaan terveyskulttuurin teoreettista mallia. Vasta usean vuoden tutkijana ja opettajana toimimisen jälkeen sekä Kuopion että Jyväskylän yliopistoissa tein väitöskirjani valmiiksi. Aihe oli vaihtoehtolääkintä postmoderneilla terveysmarkkinoilla.
Jyväskylän opintoaikanani tarkastelin terveyttä ja sairautta akateemisena ilmiönä lähinnä yhteiskunnan tasolla. Teoreettiset käsitteet oli usein lainattu amerikkalaisten tutkijoiden tuotannosta ja heidän yhteiskunnastaan. Toimiessani yli kaksi vuotta esittelijänä Kansaneläkelaitoksen piiritoimistossa Kuopiossa jouduin arjen tasolla kohtaamaan sairauden. Kotikäynnit avasivat ikkunan sairaan ihmisen maailmaan, usein kipeään kärsimykseen, mutta myös yllättävän usein onnellisiin kohtaloihin. Minua hämmästytti kotikaupungistani Kuopiosta löytynyt ja piilossa oleva kärsimyksen määrä. Samalla ihmetytti myös se että sairaus ja onnellisuus saattoivat yhdistyä saman ihmisen kokemuksessa.
2 Sosiologin uudet haasteet lääketieteellisessä maailmassa
Toisaalta abstraktein funktionalististen käsittein ja toisaalta omakohtaisten havaintojen pohjalta aloitin sitten terveyssosiologin työn kansanterveystieteen assistentin nimikkeen alla Kuopion yliopistossa (silloisessa korkeakoulussa) vuonna l972. Ostin agenttisalkun ja hankin ensimmäiset alan kirjat vanhan kasarmirakennuksen päädyssä sijaitsevan työhuoneeni tyhjille hyllyille. Ne olivat Talcot Parsonsin Social System ja Sosiaaliturvan tutkimuslaitoksen tekemät väestön terveyspalvelujen käyttöä käsittelevät tutkimukset.
Ainoat mallit toimenkuvastani sain alan kirjallisuudesta, jossa sosiologi kuvattiin lääketieteellisessä maailmassa lemmikkieläimenä, jota ystävällisesti kuljetettiin mukana. Sosiologin mukaan ottamisella vastattiin yhteiskunnalliseen kritiikkiin. Toinen metafora oli outo lintu vieraassa maailmassa. Paljon hyödyllisemmäksi ohjenuoraksi osoittautui kuitenkin myöhemmin lukemani Ronald Frankenbergin (l974) esittämä näkemys niistä odotuksista ja vaatimuksista, joita kohdistettiin lääketieteeseen sisällytetylle sosiologian oppiaineelle.
Hänen mukaansa odotettiin sosiologian tuovan kokonaisnäkemyksen yksittäisiin pirstoutuneisiin osiin, niin että osissa voitaisiin nähdä kokonaisuuden rakenne. Tulkintani mukaisesti yksilöiden terveys ja sairaus voidaan ymmärtää myös rakentamalla kuva hänestä kokonaisena ihmisenä ja samalla yhteisönsä jäsenenä. Pelkkä dualistinen, kartesiolainen ajattelumalli, joka johtaa yhä pienempiin materiaalisiin osiin menevään selitykseen, ei yksistään riitä. Toisena vaatimuksena Frankenberg esitti inhimillisyyden tuomisen lääketieteeseen. Arviointinaan sosiologian onnistumisesta tässä tehtävässä hän toteaa, että molemmat ovat pudonneet samaan yksittäisten osien kuoppaan. Sokea on ollut taluttamassa toista sokeaa.
Suomessa sosiologia tuli lääketieteeseen muodollisesti omana oppialanaan kansanterveystieteen sateenvarjon alla l970- luvulla . Oli tajuttu, ettei voimakkaasti sairaalapohjainen erikoistunut lääketiede ollut pystynyt ratkaisemaan kansanterveydellisiä ongelmia. Kansanterveyslain voimaantulon myötä perustettiin vuonna l972 kaksi uutta lääketieteellistä opinahjoa samana vuonna 1972 Kuopioon ja Tampereelle. Kuopion tavoitteena oli kouluttaa lääkäreitä, jotka tulisivat työskentelemään myös kehitysalueen terveyskeskuksissa. Muodollisesti sosiologialta odotettiin lääkärikoulutuksessa yleisen yhteiskunnallisen tietoisuuden kehittämistä ja lisäksi terveyden sosiaalisten ja kulttuuristen ulottuvuuksien
opettamista. Opetus piti sisällään sekä käyttäytymisen sosiaalisten kytkentöjen että terveydenhuollon järjestelmän tarkastelun. Voidaan väittää, että tavoitteena oli osoittaa, kuinka ihmiset toimivat osana sosiaalista järjestelmäänsä myös terveys- ja sairauskysymyksissä.
Professori Hannu Vuori toi Kuopioon amerikkalaisen näkemyksen sosiologiasta yhtenä kansanterveystieteen aputieteistä. Laitosta kehitettiin monitieteiseksi, jossa tavoitteena oli väestön terveydentilan parantaminen. Sosiologian odotettiin siinä muiden tieteiden ohella tuovan oman panoksensa. Tulin tähän uuteen kontekstiin yliopiston alkuvaiheessa. Tuolloin olin ainoa, jolla ei ollut luonnontieteellistä koulutusta.
Sijoituin luonnontieteellisen paradigman omaksuneiden, vahvan professiotaustan omaavien lääkäreiden keskuuteen. Tiedetraditiomme oli täysin erilainen ja monelta osin jopa keskenään vastakkainen. Yhteiskuntatieteellinen koulutukseni oli tähdännyt tiedon epävarmuuden sietämiskynnyksen kohottamiseen, analyyttisen ja abstraktin ajattelun arvostamiseen. Nyt olin sitä vastoin vastakkain niiden vaatimusten kanssa, jotka painottivat käytännön toimintaa, nopeaa päätäntäkykyä, varmaa tietoa, mittaamista. Sosiologian oppisisältö määriteltiin paljolti lääketieteen ehdoin ja sen tarpeita palvelemaan. Jouduin soveltamaan tietoni ja kokemukseni vieraan tiedediskurssin määrittelemään sovellutusalueeseen uudessa sosiaalisessa tilanteessa.
Tämän diskurssin mukaisesti sairaus nähtiin kaksiluokkaisena laatueroasteikon ilmiönä: on tauti tai ei ole tautia. Sainkin usein pyyntöjä eripuolilta yliopistoa tyyliin:" anna nopeasti vastaus, selvästi sanottuna, ei vaikeaselkoisin sosiologisin käsittein, miten tämä mitataan." Milloin haluttiin stressin ja milloin sosiaalikerrostuman mittareita ja milloin mielipidejohtajien löytämisen keinoja tai kyselylomakkeen laatimista. Sosiologinen teoria oli lähinnä kirosana.
Luonnontieteellisen ja sosiologisen tiedetradition erilaisuuden lisäksi oli uudessa lääketieteellisessä ympäristössäni myös erilainen kulttuuri-ilmapiiri verrattuna vanhaan yhteiskuntatieteelliseen opinahjooni.
Jyväskylässä olivat jo jähmettyneet eri oppialojen omat rajat ja toimialueet. Siellä vallitsi myös ulkoisesti korrektit ja muodolliset käyttäytymisnormit sekä itsekriittinen puhetyyli. Sitä vastoin Kuopiossa ei ollut päässyt vielä muodostumaan jähmettyneitä rajoja oppialojen välillä. Siellä suunniteltiin yhdessä opetusta, tehtiin tutkimusta ja rakennettiin yliopistoa tyhjästä . Ilmapiiri oli rennon kaverillinen, ei ollut erityisiä vastaanottoaikoja eikä mitään rajallisia työaikoja. Sen kulttuuri oli myös minulle uusi ja outo. Yhteisön huumorikin alkoi avautua vasta vuoden sisällä. Oli itsestään selvää, että opiskelijat osallistuivat kaikkeen suunnitteluun ja hallintoon yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Puhetyyli oli itseään kehuva ja mahtipontisesti oman tutkimuksen arvoa mainostava. Yleinen akateemisen pätevyyden arviointimittari oli julkaisujen lukumäärä. Tyypillistä Kuopion silloiselle ilmapiirille oli myös alusta alkaen kansainvälisyys ja alueellisuus. Esimerkiksi kuultuaan meneillään olevista tutkimuksista paikalliset ihmiset ilmoittivat puhelimitse halunsa osallistua niihin.
Vaikeuksista huolimatta noista alkuajoista on jäänyt myönteinen muistikuva. Uuden oppiaineen sisääntuloa auttoi tiedeyhteisön jähmettymättömyys ja avoimuus, siinä sain olla tiiviisti mukana rakentamassa "pioneerihengessä" uutta yliopistoa tavoitteena uudenlaisen lääkärikoulutuksen tuottaminen.
3. Terveyssosiologian vakiintumisen aika.
Jatkoin terveyteen sovelletun sosiologian opintojani Isossa Britanniassa:. Lontoon yliopistoon kuuluvissa Bedford Collegessa ja London School of Hygiene and Tropical Medicinessä .
Bedford Collegessa olin ensimmäistä kertaa tiedeyhteisössä, joka ei ollut joko yhteiskuntatieteellinen tai lääketieteellinen. Siellä oli jo käyty taistelut terveydenhuoltoa ja sen valta-asemaa arvostelevan kriittisen sosiologian ja toisaalta pitkälle sovelletun lääketieteen ehdoin tehdyn koulukunnan välillä. Molemmat suuntaukset tulivat yhdenvertaisesti esille ja molempia arvioitiin kriittisesti. Kuitenkin opetuksessa korostui sosiologisen käsitteiden ja teoriamallien kehittämisen tärkeys. Jos sovellutus menee niin pitkälle, että siitä häviää sosiologinen ulottuvuus ei oppialalla ole olemassaolon oikeutusta
Siellä kulttuurikäsitteeni laajeni ja monipuolistui. Rakenteellisen ja jähmeän rakenteen rinnalle nousi käsitys kulttuurista jatkuvasti muuttuvana ilmiönä. Laadullinen tutkimusote mahdollisti interaktiivisen vuorovaikutuksen tarkastelun myös terveydenhuollossa. Sairaan roolin empiirisen todellisuuden tutkiminen toi esille sen moninaisuuden ja sairastuneen itsensä mahdollisuuden myös vaikuttaa asemaansa.
Ohjaajieni Margot Jefferysin ja Robert Francis Loganin opetuksesta ilmeni, kuinka heidän toisen maailman sodan aikaiset omakohtaiset kokemuksensa ja yhteiskunnallisen tietoisuuden herääminen olivat
vaikuttaneet tutkimusaiheen valintaan. Nämä tekijät olivat antaneet heidän tutkimukselleen merkityksen ja mielekkyyden. Yhteisöllisyys ja vastuu koko väestön terveydentilasta painottui heidän opetuksessaan.
Opiskeluni aikana virallisen terveydenhuollon nähtiin tarjoavan parhaimman keinon terveyden saavuttamiseen, ja yhteiskunnan tuli poistaa ne esteet jotka vaikeuttivat vähemmistöryhmien hoitoon pääsyyn. Kuitenkin juuri vuonna l975 Ivan Illich käynnisti kirjallaan Medical Nemesis ja Lontoon puhujamatkallaan voimakkaan keskustelun Isossa Britanniassa terveydenhuollon sosiaalisista ja kulttuurisista haitoista ja itseasiassa sairautta synnyttävistä vaikutuksista.
Palattuani Lontoosta syksyllä l975 oli terveyteen sovellettu sosiologia jo vahvistunut ja saanut jossain määrin tunnustetun aseman lääketieteen opinahjoissa Suomessa.
Kuopiossa päädyttiin yleisesti käyttämään terveyssosiologian nimikettä. Ensimmäistä sosiologian apulaisprofessuurin virkaa hoiti Paavo Piepponen, ja myöhemmin saatiin myös assistentuuri. Kansanterveystieteen laitoksen henkilökuntamäärä kasvoi ja muuttui yhä monitieteisemmäksi. Yliopisto kasvoi myös yhteiskunnallisten aineitten suuntaan kun sinne tulivat hoitotieteen, sosiaalifarmasian ja sosiaalihammaslääketieteen opinalat. Myöhemmin yliopisto laajentui myös sosiaalitieteillä.
Yliopistoon tuli myös muita yhteiskuntatieteilijöitä, jotka toimivat tutkijoina yhteisötason terveyskasvatusohjelmassa Pohjois-Karjala projektissa. Suurin osa näistä yhteiskuntatieteilijöistä oli saanut koulutuksensa Jyväskylän yliopistossa ja olleet ainakin opintojensa alkuvaiheessa Faina Jyrkilän oppilaita: Annikki Antikainen (nykyisin Mörkeberg) Pirjo Puumalainen (nykyisin Lehmusto ) Liisa Neittaanmäki ja pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut Markku Myllykangas.
Yliopistossa käynnistyi monitieteisiä tutkimuksia, joissa tarkastelin sairaan asemaa ja sosiaalista osallistumista. Tutkittavina ryhminä olivat esimerkiksi homepölykeuhkoa sairastava viljelijäväestö ja kehitysvammaiset lapset ja heidän perheensä. Niissä jokaisella tieteenalalla oli oma osuutensa aina mikrobiologiasta sosiologiaan saakka. Yhteistyö sujui innostuneesti. Näissä projekteissa sairaus käsitteellistettiin lääketieteen termein, eikä niistä lopultakaan syntynyt uutta eri tieteenaloja yhdistäviä tuloksia eikä uutta käsitteistöä. Kuitenkin ne auttoivat ymmärtämään sairauden aiheuttamia sosiaalisia seurauksia ihmisten elämässä.
Toisena empiirisenä tutkimusteemana oli eurooppalainen terveyspalvelusten vertailu. Näitten empiiristen tutkimusten ohella minua kiinnosti myös käsitteellinen moderni terveyskulttuuri, sen rakenneosat ja funktiot yhteiskunnassa. Näissä tarkastelin terveyskulttuuria koko yhteiskunnan kulttuurin heijastajana ja toisaalta sen vaikutusta koko yhteiskunnan kulttuuriin.
Näitten virallisten ja näkyvien terveysilmiöitten tutkimisen ohella minua oli kiinnostanut alusta alkaen terveyden epävirallinen ja salainen puoli. Oliko meillä säilynyt "vapauden saarekkeena" lääketieteestä erillisenä kansan- ja maallikoiden terveyskulttuuri? Pystyikö se säilymään hengissä tai oliko siitä virallisen puolen haastajaksi? Mitä sen ja kaupallisuuden yhdistyminen tulisi merkitsemään tulevaisuudess? Tämä aihepiiri oli lähes kokonaan laiminlyöty sekä sosiologiassa että lääketieteessä.
4. Antropologinen herääminen
Fysiologian professori Osmo Hänninen käynnisti kupparitutkimuksen Kuopion yliopistossa l970 luvun loppupuolella. Tutkimus sai alkunsa hänen Sonkajärvellä olevan kesämökkinsä naapurissa asuvasta kupparista. Tarjouduin yhteistyöhön hänen kanssaan. Lopulta yhteiset aineiston keruumatkat johtivat ympäri Itä-Suomea Haastateltavat kupparit avasivat meille uuden maailman, jonka juuret ulottuivat vanhaan kansanlääkintäperinteeseen. Tuo maailma oli ollut piilossa omassa tutussa kotimaakunnassani.
Siirryttyäni taas yhteiskuntatieteelliseen maailmaan Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselle vein mukanani tutkimusintressit sekä virallisesta että epävirallisesta terveyskulttuurista. Taas olin outo lintu vieraalla maaperällä. Laitoksen tutkimuksen tekomalli oli individualistinen. Puhtaan teoreettisen tutkimuksen arvo kasvoi varsinkin laitoksen esimiehen vaihduttua Leo Paukkusesta Risto Eräsaareen. Tällöin ei enää ollut juurikaan eroa sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan välillä.
Laitoksen ideologinen perusta oli muuttunut paljolti marksilaiseksi Siinä oli havaittavissa kanonisen ortodoksisuuden piireteitä, jotka estivät marksilaisten yhteiskuntaprojektien kriittisen tarkastelun. Uusi feministinen tutkimusote ja uudet yhteiskuntateoreetikot olivat laitoksella myös muotia. Nämä pakottivat katsomaan terveyteen sovellettua tutkimusta yhteiskunnan kannalta osana laajempaa modernin kulttuurin muutosta ja yhteiskunnallisia liikkeitä. Ne olivat tavallaan nostamassa minua siitä Frankenbergin varoittamasta yksityisten tekijäin kuopasta, johon meillä lääketieteen kontekstissa toimivilla sosiologeilla on taipumusta pudota.
Kuitenkin terveyskulttuuritutkimukseni etenemiseen vaikutti laitoksella eniten, kulttuuritutkija Anita Kankaan kanssa käymäni keskustelut. Hän pystyi näkemään juonellisuuden kauan työn alla olleissa erillisissä terveyskulttuuritutkimuksissani.
Antropologia ja meillä Suomessa etnologia elävöittivät verraten myöhään sosiologista tutkimusta. Niitten myötä vahvistui myös laadullinen tutkimusote sosiologiaan.
Omalla kohdallani tämä etnologian vaikutus personalisoitui Olavi Räsäseen. Vihdoinkin kohtasin Jyväskylän yliopistossa tutkijan joka oli kiinnostunut ja tutkinut terveyttä kulttuurisena ilmiönä. Olimme tutkineet vastakkaisia ilmiötä kansanlääkinnässä. Kun olin tutkinut kuppareita niin, Olavi verenseisauttajia; kun olin tarkoituksellisesti rajannut tutkittavani parantajat henkiparantajien ulkopuolelle, niin hän oli vastaavasti tutkinut moderneja henkiparantajia.
Tämä antoi pohjan dialogille joka on jatkunut yli kaksi vuosikymmentä. Hänen kauttaan tutkittava kenttä hahmottui modernin ja perinteen ulottuvuuden ja toisaalta rationaalisen ja irrationaalisen (uskomus) ulottuvuuden kautta. Moderni vaihtoehtolääkintä hahmottui
perinteen jatkajaksi, jossa uskontotieteen käsittein voidaan tarkastella keskeisiä merkityssisältöjä. Vuoropuhelua olemme jatkaneet Olavi Räsäsen kanssa dialogisen opetuksen muodossa pitämillämme Kuopion Avoimen yliopiston kursseilla.
Siirryin taas 19 90- luvun alussa takaisin Kuopion yliopistoon. Kansanterveystieteen professorina ja laitoksen johtajana Aulikki Nissinen oli käynnistänyt kansainvälisen koulutuksen, johon myös sisältyi niin sosiologian kuin antropologian opetus. Laitos oli monipuolistunut ja laajentunut entisestään.
Vuodesta l993 lähtien olen toiminut terveyssosiologian professorina, ja laitoksellamme on ollut lisäksi terveyssosiologian yliassistenttuuri, jota Markku Myllykangas on hoitanut pitkään. Terveyssosiologia on saanut oman vakiintuneen muotonsa. Sen tavoitteena on ollut sosiologisen näkökulman tuominen terveyden ja sairauden tarkasteluun: toisaalta väestön yhteiskunnallisen perustan huomioon ottaminen sairaudessa ja toisaalta vallitsevien yhteiskunnallisten terveystrendien tarkastelu.
Harjoitettu terveyssosiologia on ollut sekä sovellettua että kriittistä. Tärkeinä haasteina on koettu terveydenhuollon voimakkaasti kasvava teknologia ja siihen liittyvät eettiset kysymykset, kysymykset, joihin yhteiskunnan sosiaalinen ja kulttuurinen rakenne joutuu mukautumaan viiveellä, ja joihin ei ole vielä pelisääntöjä.
Viime vuosina on ehkä suurimman muutoksen tiedeyhteisöön tuonut teknologian kehitys. Virtuaalinen verkosto mahdollistaa yhteistyön fyysisesti erillään olevien tutkijoiden kanssa ja on luonut uuden yhteisöllisyyden. En enää ollut outo lintu vieraassa maailmassa. Uudet tutkimusyhteisöt ovat muodostuneet kansainvälisistä monitieteisistä projekteista : (1) COST projekti Unconventional Medicine, (2) toinen eurooppalainen EU:n BIOMED ohjelmaan kuuluva lasten terveyskulttuuri: lapset ja lääkkeet. Lapsia on siinä tutkittu subjekteina, joita lähestyttiin kuin "vierasta heimoa". Heillä katsottiin olevan omat arvonsa ja merkitysjärjestelmänsä. Tämän tutkimuksen metodinen kehittely johti toisiin jatkotutkimuksiin, joissa tutkittiin astmaa sairastavia lapsia.
Antropologian myötä koin samanlaisen uuden maailman avautumisen kuin aikoinaan sosiologian kohdalla. Terveyden ja sen ylläpitämisen tarkastelu arjen kautta tuo terveydenhuollon kompleksisuuden esille, ja terveydenhuollon instituution pirstoutuminen erillisiksi saarekkeiksi pakottaa tutkijan perehtymään eri uskomusjärjestelmiin. Siinä sairaus ja terveys esitetään vuorovaikutustilanteissa. Sitä kautta rakentuu ihmisestä kokonaiskuva joka myös sijoittuu laajempaan sosiokulttuuriseen kenttäänsä. Pyrkiessään yhä laajempaan kontekstiin ihmiskuvassaan tämä lähestymistapa on vastakkainen biomedisiinisen mallin mukaisesta molekyyliin redusoivasta ihmiskuvasta.
5. Frankenbergiläinen yhteenveto ja neljä terveyssosiologin perusdilemmaa
Olen edellä tarkastellut terveyssosiologin urani muotoutumista Kuopio-Jyväskylä akselilla kahden erilaisen tiedetradition kontekstissa. Siinä ovat vaikuttaneet näkyvän yliopiston muodolliset oppisisällöt, mutta myös ne monet näkymättömät epäviralliset sidokset. On vaikeaa erottaa tiedostettuja tekijöitä tiedostamattomista. Siinä ovat akateemisen muodollisen ja paljolti kirjallisen aineiston lisäksi olleet vaikuttamassa omat arjen kokemukseni sairaudesta, samoin mielekkyyden ja merkittävyyden koen tulleen opettajieni välittämästä kokemusmaailmasta. Tutkimuksen teko on ollut kohdallani paljolti kollektiivista. Se on muuttunut vuosien myötä kvantitatiivisesta kvalitatiiviseksi, kulttuurisen rakenteen tutkimuksesta kulttuurisen muutoksen tutkimiseksi ja virallisen terveydenhuollon ohella epävirallisen puolen tutkimiseksi.
Historiallisen ainutkertaisuuden kuvauksen ohella olen valinnut kertomukseeni ainekset soveltaen Ronnie Frankenbergin tekemää marksilaista tuotantomallia.(Frankenberg: Julkaisematon käsikirjoitus) Siinä antropologia nähdään tutkijoitten tuotantoprosessina, johon ainekset on saatu opillisesta taustasta, ulkoisista yhteiskunnallisista tekijöistä ja henkilökohtaisesta elämänhistoriasta. Vastaavasti lopputuotosta tarkastellaan vaikutustensa kautta.
Frankenbergin mallissa tuotantoprosessia ja sen lopputuotosta tarkastellaan yhteiskunnassa sekä objektina että subjektina Lopputuotos esitetään teoreettisen alkupääoman muokkautumisena tuotantovälineiden ja tuotannonsuhteiden kautta. Näin tarkasteltuna alkupääomani muodostui opillisesti parsonsilaisesta funktionalismista ja arjen sairauden ja terveyden kokemuksista, jossa kansaneläkelaitoksen työkokemukset olivat keskeisiä. Tuotantoprosessista voidaan erottaa kaksi tuotantolinjaa. Ensimmäisessä linjassa tuotantovälineinä on ollut sairauden yhteiskunnallisten vaikutusten tarkastelu; kuinka sairaiden asema ja tehtävät ovat määräytyneet yhteiskunnassa. Tuotannon suhteet ovat olleet tällöin potilaille tehdyt monitieteiset kvantitatiiviset surveytutkimukset ja lopputuotos sairaan aseman ja sosiaalisten sidonnaisuuden ymmärtäminen.
Myöhäisemmän toisen linjan aikana funktionalismi alkupääomana on vähentynyt. Kuitenkin se on jossain muodossa ollut mukana - ainakin vertailukohtana ja siihen on liittynyt etnometodologinen teoriasuuntautuneisuuus. Toisen linjan tuotantovälineenä on ollut terveyskulttuurien analyysi, tuotantosuhteina vertailu ja lopputuotteena terveyden ymmärtäminen kulttuurisena tuotteena. Tällöin yhteiskunnan yleisen kulttuurin ymmärretään heijastuvan terveydenhuollossa ja vastaavasti terveydenhuollon arvojen ja käsitemaailman yleisessä kulttuurissa
Mielenkiintoisesti Frankenberg tarkasteli tuotantomallissaan myös sitä, mitä tässä tuontantoprosessissa ei syntynyt. Omalla kohdallani voin todeta, ettei tuotantoprosessissa syntynyt tunnustuksellista marksilaista tutkimusta, ei julistautunutta feminististä tutkimusta eikä myöskään itsereflektoivaa tutkimusta, vaikka nämä ovatkin olleet muotivirtauksia.
Terveyssosiologian kenttä on vielä nuori ja se on muuttunut paljon viime vuosina. Työskennellessään terveyteen ja sairauteen sovelletulla alueella sosiologi joutuu kohtaamaan problematiikan, joka liittyy sovellutusalueen erityispiirteisiin. Tässä hän joutuu ratkaisemaan perusasennoitumisensa ympäristöönsä ja käyttämäänsä teoriaan. Siinä voidaan erottaa seuraavat perusulottuvuudet:
- yleisen sosiologisen teorian kehittäminen vs käytännön terveysongelmien ratkaiseminen,
- julkisuudessa julkisten tiedotusvälineiden ehdoilla tapahtuva toimiminen vs lähinnä tiedeyhteisössä toimiminen,
- terveydenhuollon tutkiminen sen itsensä asettamilla ehdoilla vs terveydenhuollon tavoitteiden kriittisestä tarkastelusta,
- ja lopuksi on kysymys sosiologin omasta toiminnasta joko akateemisena esseiden kirjoittajana tai vastuullisena toimijana käytännön työssä
Ratkaisut näihin kysymyksiin eivät välttämättä ole toisensa poissulkevia. Ne kuitenkin määräävät paljolti harjoitetun sosiologian sisällön ja eettisen perustan. Niitä ratkoessaan joutuu sosiologi pohtimaan kenelle hän lopultakin on vastuussa työstään ja olemassaolonsa oikeutuksesta.
Puhuessani tänä keväänä opiskelijoille kulttuurista toivon voivani siirtää jotain siitä näkemyksestä ja innostuksesta, jonka professori Faina Jyrkilä opiskeluni alkuhämärässä lähes neljä vuosikymmentä sitten käynnisti minussa, ja jota monet muut ovat vahvistaneet vuosien varrella. Tavoittelemisen arvoisena tulevaisuudessa näen edelleen Frankenbergin ajatukset siitä, että sosiologin tulisi tuoda kokonaisnäkemys lääketieteessä vallitsevaan yksityiskohtien moninaisuuteen ja inhimillisyyttä terveydenhuoltoon.
Kirjallisuus:
- Frankenberg, R.:Funcktionalism and After? Theory and developments in social science applied to health field. International Journal of Health Services 1974:3:4.
- Frankenberg: Käsikirjoitus (julkaisematon ) Lääketieteellisen antropologian luennot Kuopion yliopistossa l997.
- Illich ,I.: Medical Nemesis. The Expropriation of Health. Galder & Boyars, London 1975.
- Jyrkilä F. Sosiologian peruskurssi I. Tiivistys. Jyväskylän yliopiston sosiologian laitoksen julkaisu N:o 4/1971. Jyväskylä l971
- Parsons,T.: The Social system, The Free Press of Glencoe inc.,New York l962
|
