K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kantti tohtorilla

Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.

 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

     

Terveyselintarvike - onko sellaista?

     

Terveysväittämät elintarvikkeissa ovat iso ongelma. Niissä voidaan väittää tämän tai tuon ainesosan esimerkiksi alentavan kolesterolia, laihduttavan, jne. Kuluttaja on ihmeissään yrittäessään ottaa selkoa väittämän todenperäisyydestä. Esimerkiksi luontaistuotteissa löytyy todella löyhällä näytöllä tutkittuja väittämiä, sanoo dosentti Essi Sarkkinen Kuopion yliopistosta.

kuuntelekuuntele Kesto 5'16"
 
    
Kuva: Kimmo Nyyssönen
     
Kun elintarvikkeessa ilmoitetaan olevan jonkun tietyn terveysväittämän, sen oletetaan pohjautuvan tutkimukseen jonka tulos aukottomasti vahvistaa väitteen olevan tosi. Tähän kuluttajana on luottaminen.
     

Miten valvontaprosessi Suomessa toimii. Milloin valmistaja voi meillä laittaa tuotteensa tuoteselosteeseen terveysväittämän?

 
kuuntelekuuntele Kesto 4'31"
     
Mitkä ovat lopulta viranomaisten mahdollisuudet valvoa tuotteiden terveysväittämien todenperäisyyttä? Essi Sarkkinen kertoo Euroopan Unionissa valmisteilla olevasta laista, jolla elintarvikkeiden terveysvaikutuksia tullaan unionin alueella valvomaan.  
kuuntelekuuntele Kesto 7'12"


Toimittaja: Kari Salmela

Haastateltavat:

  • Dosentti Essi Sarkkinen, Kuopion yliopisto

28.10.2004