K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kantti tohtorilla

Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.

 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

     

Suu kehon terveyden mittarina

     
Kuva: Heikki Hartikainen/YLE
Hammashoidossa tulisi aktiivi-
semmin seurata suun limakalvojen kuntoa.
 

Ihmisen suu on asiantuntijalle kuin avoin kirja. Suu kertoo monista sairauksista, ihmisen kunnosta ja elämäntavoista.

Antiikin aikana ensimmäiset lääketieteelliset diagnoosit tehtiin suun kautta.
Valitettavasti suu on yleislääketieteen puolella lähinnä paikka, jossa on hampaat, lataa lisensiaatti Jari Kellokoski Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Kellokoski on huolissaan siitä, että suu ei ole vieläkään saanut sitä paikkaa, mikä sille kuuluu yhtenä tärkeimpänä ihmisen kehon tulkkina.

kuuntelekuuntele Kesto 4'13"
     

Suu, ruokatorvi, vatsalaukku ja suolisto ovat itse asiassa samaa limakalvoa. Suolistossa tai vatsalaukussa mahdollisesti olevat sairaudet voivat hyvinkin näkyä jonkinlaisena oireiluna suun limakalvoilla.

Jari Kellokosken mukaan osa esimerkiksi suolistosairauksista paikallistuu pelkästään suoliston alueella, mutta osa heijastelee hyvinkin laajalla alueella.

kuuntelekuuntele Kesto 13'23"

 

 
    
EHL Jari Kellokoski


Toimittaja: Kari Salmela

Haastateltavana:

  • EHL Jari Kellokoski, Kuopion yliopistollinen sairaala

15.11.2004