K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kantti tohtorilla

Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.

 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

     

Hannu Valtonen:
Yksityinen vakuutusjärjestelmä eriarvoistaa yhteiskunnan

     

Yksityisen sairausvakuutusjärjestelmän kokeilemistakin tulisi välttää. Se vie tielle, jonka päässä on USA:n järjestelmä, jossa on köyhille erikoisjärjestelmät, sitten osa väestöstä – noin 20 prosenttia – on kokonaan vakuutusturvan ulkopuolella ja kaikilla muilla on ankaraa tahtia nousevat vakuutusmaksut, sanoo professori Hannu Valtonen Kuopion yliopistosta.
Politiikassa ensi asia tehdään mahdolliseksi toteuttaa ja sitten se toteutetaan, arvioi Valtonen. Jos meillä kaiken kattava terveydenhuoltojärjestelmä tehdään mahdolliseksi muuttaa joksikin toiseksi, niin kyllä se jossain vaiheessa muutetaan.

kuuntelekuuntele Kesto 5'50"

 

 
Kuva: Kari Salmela
Professori Hannu Valtonen

 

     
Hoitotakuu-järjestelmä tulee kaatumaan kuntien syliin. Kunnat vastaavat kuntalaisten erikoissairaanhoidon menoista, jotka tulevat kasvamaan. Valtosen mukaan sairaaloissa joudutaan miettimään kuinka kasvava palvelutarve toteutetaan kuntien antamissa talousraameissa.
     

Valtonen kritisoi myös sosiaali- ja terveysministeriön roolia terveydenhuollon suunnanmäärittäjänä. Nyt terveyspolitiikkaa ei johda mikään taho. Kokonaisuuden hahmottaminen ei näytä kuuluvan kenellekään. STM ei ole ottanut sitä roolia, mikä sille kuuluu.

 
kuuntelekuuntele Kesto 8'55"
     

Mikä lopulta ohjaa terveydenhuollon päätöksentekoa? Onko korkeana aatteena lääkärikunnan vannoma Hippokrateen vala vai terveystaloustieteen numeraaliset lainalaisuudet?

 
kuuntelekuuntele Kesto 9'32"


Katso myös:

Toimittaja: Kari Salmela

Haastateltavana:

  • Professori Hannu Valtonen, Kuopion yliopisto

15.12.2004