|
Kantti tohtorilla
Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen
tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä
terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.
|
|
» Sarjan etusivulle » Ohjeita RealAudio -kuunteluun
|
| |
|
|
Yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen oireilu
lisääntynyt
|
| |
|
|
Yhteisöterveyden
ylilääkäri Kristina Kuntun yliopisto-opiskelijoiden
terveydentilaa selvittävä tutkimus osoitti, että psyykkiset
häiriöt rasittavat monen yliopisto-opiskelijan arkea. Erilaisesta
oireilusta kärsii kolmasosa naisopiskelijoista ja viidennes
miesopiskelijoista. Yleisimmiksi ongelmiksi mainittiin jatkuva ylirasitus,
itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi sekä keskittymisvaikeudet.
Stressi on myös tuttu vaiva. Stressaavimpia asioita ovat opiskeluun
liittyvän työmäärän suuruus, mutta toisaalta
opiskelijat kertovat myös opiskelutaitojen puutteesta. Opintoihin
kaivattiin ohjausta, mutta jopa kolmannes koki ohjauksen vajavaiseksi.
Mitä syitä yliopisto-opiskelijoiden henkiseen pahoinvointiin
on? Koska samanlaista henkisen pahoinvoinnin lisääntymistä
on muullakin väestöllä, Kuntun mukaan syitä
on etsittävä myös yhteiskunnan muutoksista:
yksilöitymisestä, kilpailusta, huippusuorituksien
tavoittelusta ja työllistymisen epävarmuudesta. |
| |
|
|
 |
| Toinen sosiaalipoliittinen vastaava Laura
Kukkonen |
|
|
Kuopion yliopisto profiloituu terveysyliopistoksi. Noudattaako
opiskelijoiden terveydentila Kuopiossa valtakunnallisia linjoja?
Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa toisena
sosiaalipoliittisena vastaavana toimiva Laura Kukkonen korostaa
mm. opiskelijoiden taloudellista tilannetta ja sosiaalista
tukea hyvinvoinnin edistäjinä. Miltä Kristina
Kuntun selvitys muuten näytti kuopiolaisesta näkökulmasta
tarkasteltuna?
  |
Kesto 8'58" |
|
|

Toimittaja: Anja Hiltunen
Haastateltavana:
- Toinen sosiaalipoliittinen vastaava Laura Kukkonen,
Kuopion yliopiston ylioppilaskunta
- Opiskelija Jussi Svärd, Kuopion
yliopisto
- Opiskelija Jarkko Laiho, Kuopion yliopisto
- Vastaava lääkäri Ulla Ågren,
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, Kuopion
yliopisto
23.2.2005 |
|
|
|
|
|
|