K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kantti tohtorilla

Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.

 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

     

Uni - luovuuden, oppimisen ja terveyden lähde

     
Unen merkitys ihmisen terveydelle ja toimintakyvylle on kiistaton. Uni vaikuttaa ratkaisevasti muun muassa aivojen toimintakykyyn, kuten tarkkaavaisuuteen, luovuuteen ja uuden oppimiseen.
     

Jatkuva univaje aiheuttaa myös fyysisiä oireita ja lisää sairastumisalttiutta. Univajeella näyttäisi olevan todennäköisiä vaikutuksia esimerkiksi ylipainoon, sokeritautiin, aivoveritulppaan ja rintasyöpään.

Työfysioterapeutti Arja Pihavaara Medivire työterveyspalveluista toteaa unen merkityksestä Shakespearea lainaten, että uni valveen mutkat suorii:

kuuntelekuuntele Kesto 4'32"
 
Kuva: Studio Mäntyniemi
Työfysioterapeutti Arja Pihavaara
     

Tyypillisimpiä unihäiriöitä ovat nukahtamisvaikeudet ja liian varhain herääminen. Arja Pihavaara puhuu unijunasta, jonka tuloa kannattaa kuulostella ja kyytiin hypätä kun sen aika on.

 
kuuntelekuuntele Kesto 5'05"
     

Yhteen yöhön mahtuu monta unen astetta, niin kevyttä täyteunta kuin parhaiten lepuuttavaa ja rentouttavaa syvää untakin. Unen laatua voi parantaa muun muassa rentoutuksen kautta.

 
kuuntelekuuntele Kesto 6'27"
     

Kuopion yliopistossa uniongelmaa on lähestytty perustamalla Univire-ryhmiä, joissa unirytmiä saatetaan kohdalleen pienillä, mutta tärkeillä asioilla.

 
kuuntelekuuntele Kesto 5'26"


Toimittaja: Anne Haapalainen

Haastateltavana:

  • Työfysioterapeutti Arja Pihavaara, Medivire työterveyspalvelut

2.3.2005