|
Kantti tohtorilla
Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen
tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä
terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.
|
|
» Sarjan etusivulle » Ohjeita RealAudio -kuunteluun
|
| |
|
|
Lääkärin työn arkea selvitetty |
| |
|
|
Lääkäreitä
on pidetty keskimääräistä väestöä
terveempinä vähäisten sairauspoissaolojen ja
terveyspalvelujen käytön perusteella. Tuoreesta
väitöstutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että
mielikuva ei täysin pidä paikkaansa.
|
| |
|
|
Runsaasti julkisuutta saanut tutkimus kertoo
arkirealismia lääkärin työstä työuupumuksineen
ja työn ja perheen välillä tasapainotteluineen.
Varsinkin nuori lääkäri kokee olevansa aikamoisen
paineen alla.
Lääkärien työuupumusta, terveyttä
ja tasapainottelua työn ja perheen välillä
selvitettiin lääketieteen lisensiaatti Saara Töyryn
väitöstutkimuksessa.
  |
Kesto 4'53" |
|
|
 |
| Erikoislääkäri Saara Töyry |
|
| |
|
|
Työuupumus on lääkäreillä
merkittävä työterveysongelma, sillä Saara
Töyryn väitöstutkimuksessa lievää
työuupumusta koki naislääkäreistä
50 % ja mieslääkäreistä 44 %. Yleistä
on varsinkin nuorten lääkärien työuupumus.
|
| |
|
|
Yleisintä työuupumus oli terveyskeskuksissa.
Tuliko työuupumuksen laajuus tutkijoille yllätyksenä?
|
|
  |
Kesto 4'57" |
|
| |
|
|
Yhä useampi suomalainen lääkäri
on nainen. Saara Töyry toteaa, että ammattikunnan
naisvaltaistuminen on huomioitava suomalaista terveydenhuoltoa
kehitettäessä. Naislääkärit kokevat
tasapainottelevansa työn ja perheen välillä
mieskollegojansa enemmän, ja he ovat tehneet tietoisia
kompromisseja työn tai perheen hyväksi.
|
| |
|
|
| Tutkimuksessa esille tulleet seikat pitäisi Saara Töyryn
mielestä ottaa huomioon, jotta lääkärit
jaksaisivat työssään erityisesti julkisella sektorilla
nykyistä paremmin. |
|
  |
Kesto 3'37" |
|
|

Toimittaja: Anne Haapalainen
Haastateltavana:
- Erikoislääkäri Saara Töyry,
Kuopion yliopisto, kansanterveystieteen ja yleislääketieteen
laitos
5.10.2005 |
|
|
|
|
|
|