K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kantti tohtorilla 2004

Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.

 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

» Vuoden 2005 Kantti tohtorilla -ohjelmat

Ohjelmien aiheet:

Hannu Valtonen:
Yksityinen vakuutusjärjestelmä eriarvoistaa yhteiskunnan

Professori Hannu Valtonen Kuopion yliopistosta varoittaa yksityisen sairausvakuutusjärjestelmän kokeilusta. Kokeilu tulee jäädäkseen ja sen tien päässä meitä odottaa USA:n eriarvoinen järjestelmä.
Keskustelu terveydenhuollon kuluista käy muutenkin ylikierroksilla. Se on tunnepitoista ja sitä kiihdyttävät poliitikot ja taloustieteilijät, arvioi Valtonen.

» Lisää
15.12.2004
Kuva: Kari Salmela
   

Juha Kinnunen:
Leikkausjonot ovat osa piilopriorisointia

Pitkät leikkausjonot ovat osa piilossa tapahtuvaa priorisointia, sanoo professori Juha Kinnunen Kuopion yliopistosta. Jonot ovat Kinnusen mukaan myös säästökeino kunnille. Tehokas erikoissairaanhoito lisäisi kuntien menoja.

» Lisää
8.12.2004
Kuva: Kari Salmela
   

Kantasolusta apu Alzheimerin tautiin?

Alzheimerin taudin syynä pidetään beta-amyloidi -nimistä valkuaisainetta, jota kertyy Alzheimer-potilaan aivoihin.
Kuopion yliopiston tutkijat ovat nyt havainneet, että luuydinperäiset kanta-
solut voivat koe-eläimillä vähentää aivojen beta-amyloidia merkittävästi jo muutamassa päivässä.
Tuloksia voidaan pitää vahvana viitteenä siitä, että kantasoluista voitaisiin tulevaisuudessa kehittää uusi hoitomuoto aivoja rappeuttaviin sairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin, uskoo dekaani Jari Koistinaho A.I.Virtanen instituutista.

» Lisää
29.11.2004
Kuva: Kari Salmela
   

Lasten pahoinpitelyyn pitää puuttua heti

Huolestuttavan suuri osa suomalaisista suhtautuu sallivasti lasten ruumiilliseen kuritukseen. Ruumiillinen kuritus ja varsinkin pahoinpitely jättävät aina jälkensä lapseen.
Lapsen pahoinpitelyyn tulisi puuttua heti, sillä varhaisella puuttumisella pahoinpitelyn uusiutuminen voidaan suurelta osin ehkäistä. Puuttuminen on lapsen oikeus ja aikuisen velvollisuus.

» Lisää
22.11.2004
       Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Suu kehon terveyden mittarina

Valitettavasti suu on yleislääketieteen puolella lähinnä paikka, jossa on hampaat, lataa lisensiaatti Jari Kellokoski Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Kellokoski on huolissaan siitä, että suu ei ole vieläkään saanut sitä paikkaa, mikä sille kuuluu yhtenä tärkeimpänä ihmisen kehon tulkkina.

» Lisää
15.11.2004
       Kuva: Heikki Hartikainen/YLE
   

Ongelmatkin kuuluvat nuoren psyykkiseen kasvuun

Mukava kaveripiiri ja hyvät suhteet vanhempiin ovat tärkeitä asioita nuoren elämässä ja merkittävä asia psyykkisen kehityksen kannalta.

Mitä muuta kuuluu nuoruusiän terveeseen psyykkiseen kasvuun?

» Lisää
10.11.2004
Kuva: Anja Hiltunen
   

Perunasta raaka-aine lääketeollisuudelle

Tuleeko perunasta raaka-aine lääketeollisuudelle? Kuopion yliopistossa tarkastetussa proviisori Laura Tuovisen väitöskirjatutkimuksessa havaittiin perunan tärkkelysasetaatista valmistetusta ihon alle asetettavasta implantista vapautuvan lääkeainetta jopa kuukausien ajan.
Tuovinen uskoo tutkimustuloksesta olevan merkittävää hyötyä niiden lääkeaineiden kehityksessä, joita ei voida annostella suun kautta.

» Lisää
8.11.2004
 
Kuva: Kantti
 
   

Kaikenikäiset lapset riskissä joutua hyväksikäytetyksi

Kaikenikäiset lapset ja nuoret ovat vaarassa joutua seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Hyväksikäytön diagnostiikka on vaikeaa, koska somaattisia löydöksiä ei yleensä ole. Siksi tapausten psykiatrinen selvitys on tärkeää.

» Lisää
2.11.2004
Kuva: Anja Hiltunen
   

Atkinsin dieetti voi olla vaarallinen

Atkinsin dieettiä on syytä varoa kuten kaikkia vähähiilihydraattisia dieettejä, varoittaa professori Antti Aro.
Niiden pitkäaikaisia vaikutuksia elimistöön ei ole riittävän hyvin tutkittu. Sen sijaan liika eläinrasvojen syönti on tutkittu ja sen mukanaan tuoman kolesterolin nousun vaikutukset henkilöille, joilla on taipumista sydän- ja verisuonitauteihin.

» Lisää
1.11.2004
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Terveyselintarvikkeet - onko sellaisia?

Kantti tohtorilla pureutuu elintarvikkeiden terveysväittämiin, joihin kuluttaja törmää lähes päivittäin. Milloin tuotteen valmistaja voi kertoa elintarvikkeen parantavan terveyttä? Milloin kuluttaja voi luottaa siihen, että esimerkiksi kolesteroli alenee kun tätä tai tätä tuotetta käyttää? Saako kuluttajaa vetää retkuun ihan rauhassa, vai kykeneekö lainsäädäntö valvomaan valmistajia?

» Lisää
27.10.2004
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Eturauhassyöpä

Eturauhasen syöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Vuonna 2002 todettiin noin 4 tuhatta uutta tapausta. Kaikista miesten syövistä eturauhassyöpä muodostaa kolmas-osan.
Eturauhasen syöpää sairastavien miesten määrä on tuplaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Osasyy on varmasti taudin saama julkisuus ja sitä kautta miesten kasvanut rohkeus etsiytyä hoitoon. Osasyy on uusilla menetelmillä tehtävät seulonnat.

» Lisää
20.10.2004
Kuva: Soili Jäntti
   

Tupakkalakko!!!

Tupakkalakko on helpommin sanottu kuin tehty.
Kun piintynyt nikotinisti, mutta aineesta eroon haluava, kohtaa tupakoinnin lopettamista kauppaavan myyntitykin, syntyy keskustelu, joka kannatta taltioida.

» Lisää
18.10.2004
Kuva: Kari Salmela
   

Syömishäiriössä elämä on säästöliekillä

Nuorten syömishäiriöt ovat ongelma, johon kannattaa suhtautua vakavasti, koska lieväkin, niin sanottu epätyypillinen syömishäiriö saattaa joskus muuttua vakavammaksi.
Syömishäiriöihin liittyvä nälkiintyminen on elämää säästöliekillä, ja seuraukset elimistölle sen mukaiset.

» Lisää
13.10.2004
Kuva: Anja Hiltunen
   

D-vitamiinin vaikutus terveyteen

Auringon vaikutukset d-vitamiinin saantiin on tutkimuksissa osoitettu. Meidän pohjoisen pallonpuoliskon asukkaiden on todettu saavan selvästi vähemmän D-vitamiinia, kuin esimerkiksi eteläisen Euroopan asukkaiden. Muun muassa suomalaisilla ja kanadalaisilla ongelma on siis yhteinen.

D-vitamiinista keskustelevat toimittaja Kari Salmela ja Seppo Vertanen.

» Lisää
12.10.2004
   

Hormonaalinen kehitys tytöstä naiseksi vie aikaa

Jokainen tyttö kehittyy naiseksi yksilöllisesti. Valitettavasti nykyinen naisihanne suorastaan vaatii nopeaa kehitystä.

Mikä on normaalia kehitystä, ja mitkä merkit kertovat ongelmista?

» Lisää
6.10.2004
Kuva: Anja Hiltunen
   

Terveellinen kahvin juonti

Suomalaisille kahvi on lähes tabu. Kahvin terveysvaikutuksista puhuminenkin nostattaa meissä tunteita. Kahvi on terveys-vaikutuksiltaan sekä tuomittu, että kiitetty juoma.
Suomalainen juo kahvia päivittäin lähes puoli litraa imeväiset mukaan lukien. Kahvin terveysvaikutuksista on ristiriitaista tietoa. Ainakin suurkuluttajille aine on vaarallinen. Entä kohtuukäyttö? Minkälaista on terveellinen kahvin juonti?

» Lisää
5.10.2004
Kuva: Kari Salmela
   

Uutta tietoa lonkkaleikkauksen jälkeisestä luukadosta

Lonkkaproteesin materiaali ei vaikuta leikkauksen jälkeiseen lonkan luukatoon, todetaan Kuopion yliopistossa tarkastetussa LL Petri Venesmaan väitöskirjassa.
Proteesin viereinen luukato on varsin samanlainen sekä sementittömän että sementillisen tekonivelleikkauksen jälkeen.

» Lisää
29.9.2004
   

Katso myös vuonna 2005 toimitetut Kantti tohtorilla -sarjan ohjelmat.




 



Anna palautetta toimitukselle, nimi ja sähköpostiosoite vapaehtoisia:

Nimi:

Sähköposti: