K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Kantti tohtorilla

Kantti tohtorilla -sarjan aiheet käsittelevät lääketieteen tutkimuksen tuloksia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä terveydenhuollon nykytilaa ja tulevaisuutta.

 

» Sarjan etusivulle
» Ohjeita RealAudio -kuunteluun

» Vuoden 2004 Kantti tohtorilla -ohjelmat

Ohjelmien aiheet:

Puoli vuotta hoitotakuuta

Erikoissairaanhoidon jonojen purkaminen aloitettiin lokakuussa 2002. Tuolloin valtio ja kunnat osoittivat sairaanhoitopiireille yhteensä 50 miljoonaa euroa hoitojonojen lyhentämiseen.
Yli kuusi kuukautta hoitoa jonottaneita oli tuolloin 66000. Elokuun puoleenväliin 2005 mennessä luku oli 34000.
Ylilääkäri Kati Myllymäki sosiaali- ja terveysministeriöstä pitää tahtia hyvänä.

» Lisää
23.11.2005
Kuva: Anne Haapalainen
   

Kansanlääkintä kiinnostaa

Mestariparantaja Hannes Karppinen kokoaa salit täyteen yleisöä kiertäessään ympäri Suomea puhumassa kansanparannuksesta ja kansanperinteisistä itsehoitomenetelmistä. Onko kansanparannus vaikuttava hoitomuoto vai silkkaa huuhaata? Entä onko kansanlääkinnällä sijaa medikalisoituneessa yhteiskunnassa?

» Lisää
16.11.2005
Kuva: Anne Haapalainen
   

Verenpainepotilaiden hoidossa paljon ongelmia

Kuopion yliopistossa hiljattain tarkastetusta väitöstutkimuksesta selviää, että lähes jokaisella suomalaisella verenpainepotilaalla on ongelmia hoidossaan. Verenpaineen hoitoa hankaloittavat muun muassa potilaiden huono hoitomyöntyvyys ja hoitoon sitoutuminen. Mikä lääkkeeksi?
Haastateltavana ylilääkäri Seppo Lehto, KYS.

» Lisää
9.11.2005
Kuva: Anne Haapalainen
   

Sjögrenin syndrooma on monimutkainen sairaus

Silmien ja suun kuivuminen sekä toistuvat sylkirauhasturvotukset ovat tunnusomaisia oireita Sjögrenin syndrooman nimeä kantavalle sairaudelle. Kyseessä on monimuotoinen, krooninen autoimmuunisairaus.
Haastateltavana LT Marja Pertovaara, TAYS.

» Lisää
8.11.2005
Kuva: Kari Salmela
   

Tsunami toi kokemusta oikeushammaslääkäreille

Kaakkois-Aasian tsunamin uhrien tunnistaminen olisi jäänyt aivan alkutekijöihin ilman hammaslääkäreiden tekemää tunnistustyötä. Kuopiolainen oikeushammaslääkäri Ari-Pekka Parviainen kertoo kokemuksistaan Thaimaassa ja työstään Kantin haastattelussa.

» Lisää
2.11.2005
Kuva: Heikki Hartikainen / YLE
   

Vyötärölihavuuden vaikutukset tunnetaan huonosti

Tuoreen Shape of the Nations –tutkimuksen tulokset vahvistavat, että Suomalaiset tuntevat vyötärölihavuuden ja sydän- ja verisuonitautien yhteyden huonosti.

» Lisää
27.10.2005
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Hoitovirhe on arka aihe

Miten menettelee hoitoyksikkö hoitovirheen tultua ilmi? Miten potilaan tulee menetellä? Mikä on potilasvahinkokeskuksen rooli? Kantin haastattelussa ylilääkäri Juha Hartikainen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

» Lisää
25.10.2005
Kuva: Kari Salmela
   

Lääkärin työn arkea selvitetty

Nivelrikko on elintasosairaus, joka on hiipinyt Millaista on lääkärin työ? Kuopion yliopistossa tarkastetussa lääketieteen lisensiaatti Saara Töyryn väitöstutkimuksessa selvitettiin lääkärien työuupumusta, terveyttä ja tasapainottelua työn ja perheen välillä.

» Lisää
5.10.2005
Kuva: Anne Haapalainen
   

Nivelrikosta kärsii miljoona suomalaista

Nivelrikko on elintasosairaus, joka on hiipinyt salakavalasti suomalaiseen väestöön. Se on tehnyt sen melko perusteellisesti, sillä eriasteisista nivelrikoista kärsii miljoona suomalaista.
Kantin haastattelussa ylilääkäri Olavi Airaksinen (KYS) ja "Hoida oikein nivelrikko" -kampanjan keulakuva Marjatta Leppänen.

» Lisää
28.9.2005
Kuva: Kari Salmela
   

Sikiöseulonnat puhuttavat

Lasta odottavilla tulevilla vanhemmilla on edessään eettisesti hankala valinta sikiöseulontoihin osallistumisesta. Tuore sikiöseulontoja kartoittanut raportti kritisoi Suomessa käytössä olevien seulontamenetelmien kirjoa; seulontamenetelmät vaihtelevat huomattavasti eri kuntien välillä.

» Lisää
21.9.2005
Kuva: Kuopion yliopisto
   

Kuopion yliopistossa on tutkittu suomalaisten kivunhoitokeinoja ja kipulääkkeiden käyttötottumuksia

Miltä tuntuisi ajatus särkylääkkeistä ruokakaupassa makeisten ja leipien rinnalla? Kuopion yliopiston tutkija Juha Turunen panostaisi mieluummin apteekkien lääkeneuvontaan ja vetoaa tekemäänsä tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan kipulääkkeiden käyttö on jo nyt turhan yleistä.

» Lisää
19.8.2005
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Tutkimus selvitti sairastamisen ja turvattomuuden monitahoista yhteyttä

Miehet kokevat sairastaessaan erilaista turvattomuutta kuin naiset, ja aikuiset ovat eri-ikäisinä sairastaessaan eri tavoin turvattomia. Kuopiolaistutkimus selvitti sairastamiseen liittyvää turvattomuutta.

» Lisää
15.6.2005
Kuva: Juha Halonen
   

Virtuaalisesti synnyttämään terveydenhuollon teknologian keinoin

Terveydenhuollon teknologiasta on tulossa osa asiakkaiden ja potilaiden arkea. Pohjois-Savossa tulevat synnyttäjät pääsevät tutustumaan synnytyksen saloihin ja synnytyssairaalaan virtuaalisesti internetin välityksellä. Savonia-ammattikorkeakoulun Tutuks-palvelu tarjoaa kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden tutustua synnytyssairaalaan ajasta ja asuinpaikasta riippumatta.

» Lisää
18.5.2005
Kuva: Heikki Hartikainen/YLE
   

Laihduttaminen tehoaa uniapneaan

Uniapnea eli unen aikaiset hengityskatkokset ovat varsin yleinen vaiva. Monella vaivan syy on liikapaino, ja hoitomuotona siis painonpudotus. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on käynnistynyt laaja tutkimus uniapnean ja ylipainon yhteyksistä.

» Lisää
11.5.2005
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Tytöstä naiseksi, pojasta mieheksi. Uusi tutkimus selvittää murrosiän mysteeriä

Ravinto ja ympäristö vaikuttavat terveyteemme ja sairauksien syntyyn muun muassa geneettisen alttiuden, elämäntapojen ja sosioekonomisten tekijöiden kautta. Uudessa tutkimusohjelmassa selvitetään, millainen vaikutus ympäristö- ja ravintotekijöillä on Euroopassa ja muualla maailmassa havaittuun ennenaikaisen murrosiän kehityksen yleistymiseen.

» Lisää
4.5.2005
Kuva: Anja Hiltunen
   

Hoitoala houkuttelevaksi

Miten saada hoitoala houkuttelevaksi työpaikaksi kun media kertoo jatkuvasti karua kertomaa alan pätkätyösuhteista ja huonosta palkkauksesta? Kuopion yliopistossa tarkastetussa väitöstutkimuksessa on selvitetty sairaanhoitajien työtyytyväisyyttä ja ammatinvaihdon harkintaan johtavia tekijöitä.

» Lisää
27.4.2005
Kuva: Harri Peiponen
   

Kuka meitä tulevaisuudessa hoitaa, julkinen vai yksityinen hoivan tarjoaja?

Suomi noudattaa hoivapalveluissa kansainvälisiä suuntaviivoja: yksityinen hoivayrittäjyys on kasvanut voimakkaasti ja kasvaa edelleen. Syntyy myös uudentyyppistä hoivayrittäjyyttä perinteisten sosiaali- ja terveyspalveluiden rinnalle. Ketkä meitä siis esimerkiksi vanhoina ja sairaina hoivaavat - julkinen palveluntuottaja vai esimerkiksi kansainvälinen hoivayritysketju?

» Lisää
20.4.2005
Kuva: Juha Halonen
   

Taudit kuriin rokotteilla

Isorokko, tuberkuloosi, polio, jäykkäkouristus – maailmanlaajuinen rokotuskampanja on saanut selkävoiton näistä pelottavista taudeista. Vieläkö rokotuksia tarvitaan?

» Lisää
13.4.2005
Kuva: Anja Hiltunen
   

Monet vanhukset kärsivät turhaan näön ja kuulon ongelmista

Lähes puolella ikäihmisistä on näkemiseen tai kuulemiseen liittyviä ongelmia. Ongelmat vaikeuttavat päivittäistä selviämistä ja vaikuttavat myös mielialaan. Monet kärsivät aistiongelmista turhaan. Kuopiolainen väitöskirja osoittaa, että erityisesti laitoksissa olevien vanhusten näön ja kuulon tutkimusta on tehostettava.

» Lisää
6.4.2005
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Lasten lääkkeiden käyttö lisääntyy

Päätä särkee, lihaksia kolottaa, korva on kipeä ja nenä vuotaa - tyypillisiä oireita joka kodissa. Lapsiperheiden lääkekaappi täyttyy särky- ja tulehduskipulääkkeistä, allergia- ja astmalääkkeistä sekä erilaisista vitamiineista. Onko lasten lääkkeiden käytön yleistyminen hyvä vai huono asia?

» Lisää
30.3.2005
Kuva: Anne Haapalainen
   

Hyvä alku elämälle - imetyksen tukemiseen tarvitaan lisäpanostusta

Imetyssuositukset toteutuvat Suomessa poikkeuksellisen huonosti, vaikka rintamaidon terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Uusimmat tutkimustulokset viittaavat imetyksen terveysvaikutuksiin, jotka saattavat ulottua aikuisikään saakka. Miksi imetys ei innosta nykynaisia?

» Lisää
23.3.2005
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Vuosi viina-alesta - mikä muuttui?

Alkoholin kokonaiskulutus on tällä hetkellä kaikkien aikojen ennätystasolla. Onko alkoholiverotuksen keventäminen muuttanut suomalaisten juomatapoja ja lisännyt alkoholihaittoja?

» Lisää
16.3.2005
Kuva: Kimmo Nyyssönen
   

Uni - luovuuden, oppimisen ja terveyden lähde

Kuinka nukuit viime yönä? Tutkimusten mukaan 10-20 % suomalaisista kärsii jatkuvasta univajeesta ja erilaisista unihäiriöistä. Työhön liittyviä unihäiriöitä on Suomessa kansainvälisten vertailujen mukaan poikkeuksellisen paljon. Miksi uni häiriintyy ja miten ongelmasta pääsee eroon?

» Lisää
2.3.2005
Kuva: AP Graphics Bank
   

Yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen oireilu lisääntynyt

Yliopisto-opiskelijoiden terveydentilasta tehty valtakunnallinen selvitys kertoo opiskelijoiden lisääntyneestä henkisestä pahoinvoinnista. Syitä löytyy niin opiskeluun liittyvistä asioista, kuten opintoihin liittyvästä työmäärästä tai puutteellisista opiskelutaidoista kuin yhteiskunnan muutoksista. Kuopion yliopistossa tilanteen arvioidaan noudattavan valtakunnallisia tuloksia.

» Lisää
23.2.2005
Kuva: Anja Hiltunen
   

Liikunta vähentää aikuistyypin diabeteksen riskiä

Kuopion yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että reippaalla kävelyllä ja hyötyliikunnalla voidaan auttaa ehkäisemään aikuistyypin diabetesta. Jos siihen lisätään vielä terveet ruokailutottumukset ja painonhallinta voitaisiin ehkäistä jopa kaksi kolmesta diabetestapauksesta.
Mihin liikunnan tehokas vaikutus perustuu?

» Lisää
16.2.2005
Kuva: Jari Koponen / YLE
   

Elämänlaatua leikkauksella

Sydänterveyden edistäminen on otettu kansallisten terveysohjelmien yhdeksi painopistealueeksi. TT Eija Kattaisen väitöstutkimuksessa selvitettiin, millaista terveyteen liittyvää elämänlaatua Suomessa todella yleisen sepelvaltimotaudin hoitomuodot, pallolaajennus ja ohitusleikkaus tuottavat.

» Lisää
8.2.2005
Kuva: Anne Haapalainen
   

Tutkimus:
Lääkäripalvelut Suomessa korkealaatuisia

Suomalaiset pitävät lääkäripalveluitaan hyvinä ja haluavat saada ne nopeasti. Tämä oli yksi keskeisistä tuloksista "Lääkäripalvelujen laatu Suomessa" -kyselytutkimuksessa. Tutkimus julkaistiin Kuopion yliopistossa marraskuussa 2004 ja siinä selvitettiin ensimmäistä kertaa yhteismitallisesti väestön näkemyksiä eri lääkäripalveluja tuottavien organisaatioiden laadusta.

» Lisää
2.2.2005
Kuva: Kari Salmela
   

Katso myös vuonna 2004 toimitetut Kantti tohtorilla -sarjan ohjelmat.




 



Anna palautetta toimitukselle, nimi ja sähköpostiosoite vapaehtoisia:

Nimi:

Sähköposti: