Savolaisille tarjoilijaopiskelijoille SM-kultaa

Savon ammatti- ja aikuisopiston tarjoilijaopiskelijat Laura Tikkanen ja Katja Mankinen voittivat kultaa tarjoilijoiden SM-parikilpailuissa Lahdessa. Vuosittain järjestettävässä kilpailussa on mukana omat sarjansa kokeille ja tarjoijoille. Tänä vuonna kilpailemaan pääsivät myös matkailuvirkailijat.

Korkeakoulujärjestelmä syynissä

Keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjaosta käy kiivaana. Millainen soppa on syntymässä Pohjois-Savossa tiedeyliopiston tiedon ja ammattikorkeakoulun taidon yhdistämisestä?

Opinto-ohjaus ei vastaa tarpeeseen – välivuosi yleistyy

Jopa 26 % nuorista aikoo pitää valmistumisen jälkeen välivuoden, kun vielä vuosi sitten vain viidennes mietti välivuoden pitämistä. Lukiolaisista vai 18 % tietää varmasti, mihin he pyrkivät opiskelemaan lukion jälkeen. Erityisesti tytöt ovat hyppäämässä pois opintoputkesta.
video

Uratarina: yhteisöpedagogi (AMK)

Yhteisöpedagogit ovat järjestö- ja nuorisotyön ammattilaisia, jotka työskentelevät lähellä ihmistä ja ihmisten kanssa. – Tärkeintä on olla lapselle ja nuorelle läsnä aikuisena, toteaa nuorisonohjaajana työskentelevä yhteisöpedagogi Henna-Riina Heikura. Kurkkaa Henna-Riinan työpäivään Pinarin nuorisotalolla.

Opiskelu keskittyy Varkaudessa yhdelle kampukselle

Varkauden koulutustarjonta keskittyy yhteen pisteeseen Savon koulutuskuntayhtymän ja Savonia-ammattikorkeakoulun kiinteistökaupan myötä. Muodostettavan opiskelijakampuksen tavoitteena on lisätä koulutuksen vetovoimaisuutta ja yhteistyötä ammatillisen-, lukio- ja amk-koulutuksen välille.

Taitaja2015: Valmistautuminen kisoihin vauhdissa

Toukokuussa 400 nuorta on jännittävän paikan äärellä, kun Turussa kisataan ammattitaideon SM-kisoissa. Valmistautuminen kilpailuihin on jo hyvässä vauhdissa. Savon ammatti- ja aikuisopiston kilpailijat ja kilpailuhuoltajat kohtasivat Rytkyn leirikeskuksella käyden läpi kilpailuihin liittyviä sääntöjä ja käytännön asioita.

Missä koulutetaan tulevaisuuden ammattilaiset?

– Koulutuksen järjestäjäverkko uudistuu ja rahoituslaki uudistuu. Toisen asteen koulutuksessa tapahtuu juuri nyt erittäin suuria muutoksia, toteaa Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Esa Karvinen.

Sakky on valmis laajentamaan lukio-opetusta muihin kuntiin

Savon koulutuskuntayhtymä olisi valmis laajentamaan lukio-opetuksen järjestämistä Varkauden lisäksi myös muihin kuntiin.

Motoristen taitojen ja liikunnan puute koulumenestyksen uhkana

Heikot motoriset taidot ja vähäinen välitunti- ja koulumatkaliikunta ovat yhteydessä huonompiin lukemisen ja laskemisen perustaitoihin alakouluikäisillä lapsilla, osoitti tuore väitöstutkimus. Koulumatkaliikunnan lisääminen ja välituntiliikuntaan kannustaminen voivat parantaa koulumenestystä erityisesti pojilla.

Kuopion penkkariajelu 2015

Penkkariajoissa on aina tunnelmaa, näin myös tänä vuonna. Kävimme katsastamassa vuoden 2015 penkkariajoja kameran kera. Kuorma-autojen lavoilla ilo oli ylimmillään. Löytyykö tuttuja?

Tuoreimmat