SAKUstars 2017

SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Kantti sekä Savon ammatti- ja aikuisopiston ja Varkauden lukion opiskelijoiden muodostama toimitus tuottaa näille sivuille sisältöä Kuopion SAKUstars 2017 -tapahtumasta.

Lisää SAKUstars 2017 -tapahtumasta: www.sakustars.fi

SAKUstars-toimitus kiittää!

Innostusta, jännitystä, onnistumisen iloa ja paljon muuta on koettu opiskelijoista koostuvan toimituksen arjessa SAKUstars-tapahtuman aikana.

Tapahtumavastaava on väsynyt, mutta onnellinen

SakuStars 2017 oli onnistunut tapahtuma kokonaisuus, mutta mitkä ovat tapahtumavastaava Sirpa Hakala-Kosusen aatteet kolme päivää kestäneestä suurtapahtumasta?

Kisojen ruoassa näkyi savolaisuus sekä ilmastoystävällisyys

Savon ammatti- ja aikuisopiston lounasravintola Mesikassa on käynyt kova tohina kisojen ajan. Ruokittavana on päivittäin omien opiskelijoiden lisäksi noin 700 ylimääräistä suuta.

Kisahuoltajan haastattelu

600 nuorta kilpailijaa, mutta kuka pitää heistä huolen? Yksi näistä huoltajista on Lahden Koulutuskeskus Salpauksen kisahuoltaja Riitta Stenstrom.

DJ-kisassa kuultiin hyvää miksaamista

Keskiviikkoillan nuorten illanvietto lähti keskiviikkona vauhdikkaasti käyntiin DJ-kisalla. Toimittajamme tapasi opiskelijatuomarina kisassa toimineen, DJ-nimellä Pirat esiintyvän Teemu Pietiläisen sekä Omniasta kilpailuihin saapuneen Thomas Kotoulin eli Rustheadin.

Karaokefinaali innosti kannustavan yleisönkin laulamaan mukana

Karaoken finaali käytiin tänään torstaina. Alkukarsintojen yli 40 laulajasta 10 selviytyi finaaliin, jossa huomiota kiinnittivät uskomaton kannustaminen yleisön puolelta läpi kilpailun sekä kappalevalinnat laidasta laitaan. Yleisö sai nauttia niin vanhoista Queenin klassikoista kuin nykyartistienkin uusimmista hiteistä.

Koulun oppilaat duunissa

Ison tapahtuman rakentaminen vaatii paljon valmistelua ja työvoimaa. Isoista oppilaitoksista sitä onneksi löytyy – mukaan voidaan rekrytoida niin opettajia kuin oppilaitakin. Millaisiin hommiin kisajärjestelyissä sitten pääsee? Toimittajamme kävivät kyselemässä muutamien henkilöiden toimenkuvia.

Laulun hurmaa

Viimeisenä kisapäivänä torstaina juhlasalissa kaikuu laulun äänet. Yksinlaulujen finaalissa kilpaili kuusi opiskelijaa. Tässä otteita heidän mietteistään SakuStars 2017 kilpailusta ja laulusta ylipäätänsä.

Ensiapua ja vaarallisia tilanteita

Kisoissa ensiapupisteellä toimineet sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat paikanneet kisavieraiden pikkuhaavoja ja hoitaneet nyrjähtäneitä nilkkoja. Kisojen läpi on selvitty ilman suurempia vahinkoja.

Antti nappasi neljä mitalia

Keskiviikkoillan kavalkadissa nähtiin tyytyväisiä ilmeitä, kun parhaat kilpailijat palkittiin. Yksi heistä oli Porvoon ammattiopistosta saapunut Antti Varjola, joka nappasi kisoista peräti neljä mitalia.