Maksukykyinen asiakaskunta määrittää kansalaisopistojen toimintaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan kansalaisopistojen toiminnassa ja kulttuurissa on havaittavissa markkinaorientaation piirteitä. Väitöstutkimuksen perusteella suoritekeskeinen julkinen ohjaus näyttäytyy ristiriitaisena suhteessa kansalaisopistojen lakiin kirjattuihin tavoitteisiin ja tehtäviin.

Väitös: Liiku keski-ikäisenä, voi paremmin iäkkäänä

Liikunta edistää ikäihmisen toimintakykyä monin eri tavoin ja sen tulisi olla osa päivittäistä rutiinia. – Kestävyyskunnon lisäksi iän myötä tarvitaan myös lihasvoimaharjoittelua, jotta kävelyn edellytykset säilyvät ja saadaan ylläpidettyä tasapainoa, toteaa kotona asuvien ikäihmisten fyysistä toimintakykyä tutkinut TtL Päivi Tikkanen.

Käyttäjät tyytyväisiä sähköiseen reseptiin

Apteekin asiakkaat kokevat sähköisessä reseptissä olevan enemmän etuja kuin ongelmia, käy ilmi äskettäin julkaistusta Itä-Suomen yliopiston kyselytutkimuksesta.

Polta puuta oikein ja vähennä haitallisia hiukkaspäästöjä

Polta vain kuivaa puuta, sytytä oikein ja älä tunge tulipesää täpötäyteen. Näillä ohjeilla voi minimoida puun polton haitallisten pienhiukkaspäästöjen määrän. Tuoreen tutkimuksen mukaan hyvän ja huonon puun polton erot ovat isommat kuin aikaisemmin on tiedetty.

Ikääntyvät: suurempi lihasvoima – vireämpi aivotoiminta

Kävely on suomalaisten lempiliikuntamuoto ja sinällään tepsivä lääke osana terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoa. Mutta mitä enemmän vuosia kertyy, sitä tärkeämmäksi nousee lihasvoima eli voimaharjoittelun merkitys. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurempi lihasvoima on yhteydessä paitsi parempaan fyysiseen kuntoon myös vireämpään aivotoimintaan.

Mikä altistaa alkoholismille?

Miksi toinen jää koukkuun kuningas alkoholiin helpommin kuin joku toinen? Entä miksi alkoholin pitkäkestoinen käyttö vaikuttaa eri ihmisten aivoihin eri tavoin? Tätä selvitti proviisori Olli Kärkkäinen tuoreessa väitöstutkimuksessaan.

Väitös: nanoteknologialla parempia syöpälääkkeitä

– Syöpälääkkeet ovat toksisia eli niillä pyritään tuhoamaan syöpäkudos. Tämä tekee näistä lääkeaineista ongelmallisia, koska ne aiheuttavat toksisia reaktioita myös muissa elimissä kuin syöpäkudoksessa, kertoo FM Karoliina Soininen. Hänen väitöstutkimuksessaan tutkittiin nanoteknologian mahdollisuuksia syöpälääkkeiden kehitystyössä.

Yli miljoona euroa metsäbiotalouden liiketoimintamallien tutkimukseen

Itä-Suomen yliopistossa käynnistyy tutkimushanke, jossa selvitetään kansainvälisille markkinoille suuntautuvien biotalousalan yritysten liiketoimintamallien menestystekijöitä.

Syömisen ilo on tärkeä juttu

– Olennaista on, että ruokailutilanne ei saisi olla painostava vaan hyväntuulinen ja positiivinen yhteinen juttu. Kun lapsi kasvaa, niin pikkuhiljaa erilaiset ruoka-aineet alkavat maistumaan, kertoo lasten syömiskäyttäytymisen piirteitä tutkinut laillistettu ravitsemusterapeutti Henna Jalkanen.

Väitös: koulupihaympäristö on koulun aarre

– Fyysinen koulupihaympäristö ei ole neutraali koulutoiminnan tausta, vaan oppilaiden hyödyntämä ja heihin aktiivisesti vaikuttava tekijä. Lapsia siis kannattaa kuunnella koulupihan suunnittelussa, toteaa koulupihan merkityksestä alakoulun oppilaille väitellyt KM Päivi Vesala.

Tuoreimmat