video

NAO-robotti on monialaisuuden taidonnäyte

Pena on pieni ja sympaattinen robotti, joka voi tulevaisuudessa tanssittaa esikoululaisia tai jumppauttaa ihäihmisiä. Pena on myös lähes elävä esimerkki Savonia-ammattikorkeakoulun monialaisuudesta, sillä sen parissa ovat työskennelleet niin tekniikan kuin muotoilun ja musiikinkin opiskelijat.
video

Ajankohtaista Pohjois-Savosta viittomakielelle tulkattuna

KYSin radiolääketuotanto saamassa jatkoa. Pohjois-Savossa tavattu jonkin verran influenssaa. Pohjois-Savo loistaa asukastyyvyväisyystilaston kärjessä. Tykkylumesta ei suurta haittaa puustolle. Teistä paikataan ja uusitaan aiempaa vähemmällä rahalla. Kuopiosta Ukrainaan kaksi rekkalastillista telttoja. Kaksi kaatolupaa sudelle Pohjois-Savossa.
video

Ekologista kauneutta ja hyvää oloa

Savon ammatti- ja aikuisopisto on aloittanut ensimmäisenä Suomessa ekokosmetologien ammatillisen täydennyskoulutuksen. Koulutusohjelmaan kuuluu muun muassa kestävään kehitykseen, kosmetiikan raaka-aineisiin, ravintoon, ayurvedaan, eteerisiin öljyihin ja aromaterapiaan liittyviä opintoja.
video

Ajankohtaista Pohjois-Savosta viittomakielelle tulkattuna

Influenssarokotteiden suosio nousi aallonpohjasta. Kotitalouksista jätettä, jätteestä kaasua, kaasusta sähköä. KYS varautuu lisäpotilaisiin päivystyspisteiden vähetessä. Poliisi kokeilee lähipoliisitoimintaa. Mustikalla paljon terveyshyötyjä. Kuopion museon remontti viivästyy. Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle.

Tuoreimmat