|
Perheopetus
Puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä
opitaan parhaiten käytännön opetustilanteissa.
Opetuspäätös haetaan lapsen kotikunnan sosiaalitoimesta.
Päätöstä varten tarvitaan puheterapeutin
ja/tai lääkärin lausunto opetuksen tarpeellisuudesta.
Opetukseen myönnettävät tuntimäärät
vaihtelevat kunnittain, kuitenkin tarvittaessa opetustunteja
voi hakea aina lisää. Opetukseen voi osallistua
vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, muut sukulaiset
ja perhetuttavat sekä lapsen kanssa työtä
tekevät henkilöt. Opettajia voi tiedustella
alueen tulkkikeskuksesta tai lausunnon kirjoittaneelta
asiantuntijalta.
Viittomien opetus ei ole sidonnainen aikaan eikä
paikkaan. Opetustunnin pituus ja käyntikertojen
tiheys sovitaan jokaisen perheen kanssa erikseen. Opettajan
työtä helpottaa, jos perhe kertoo omista toiveistaan
ja viittomatarpeistaan heti opetuksen alkuvaiheessa.
Perheeltä ei odoteta opettajan kestitsemistä,
opettaja ilahtuu eniten motivoituneista ja aktiivisista
oppijoista.
|
 |
| Perheopetustuokio keittiön
pöydän äärellä |
|
|

Valikko
» Etusivu
» Perustietoa
viittomakommunikaatiosta
» Perheopetus
» Viittomat
» Termejä ja käsitteitä
» Hyödyllisiä
linkkejä
Tällä sivustolla käytetään RealVideo-tiedostoja, joiden
toistamiseen tarvitset RealPlayer -soittimen. Mikäli tarvitset apua soittimen
asentamiseksi, katso ohjesivustoa.
Katso myös:
Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa aiemmin toteutettu Viittomakielen
alkeita -sivukokonaisuus.
|
|

|