Kuka meitä hoitaa ja miten, hoitohenkilöstön saatavuus puhuttaa

Väestö ikääntyy, mikä on omiaan herättämään kysymyksiä terveydenhuoltoalan tulevaisuudesta. Henkilöstön saatavuus ja osaaminen, väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen muutos - siinäpä haasteita tuleville vuosikymmenille. Näistä aiheista puhui Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa professori Katri Vehviläinen-Julkunen Itä-Suomen yliopistosta.

Kuntauudistuksen näkymät Itä-Suomessa

Itä-Suomen yliopiston rehtorina toimivan aluemaantieteilijä Perttu Vartiaisen mielestä karttakeskustelu ja kuvitteellisten rajojen tulkitseminen hallitsee liikaa kuntauudistukseen liittyvää keskustelua. Olennaista olisi kysymys siitä, miksi meillä on kuntia ja miksi me olemme jonkin kunnan jäseniä?

Kristiina Kouros: Ihmisoikeudet - kansainvälistä oikeutta vai moraalia?

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros saapui marraskuussa vanhaan kotikaupunkiinsa Kuopioon puhumaan ihmisoikeuksien käsityksistä. Humanismin illat -luentosarjassa puhunut Kouros lähestyi teemaa neljän tulokulman kautta; oikeudellisesta, poliittisesta, sosiologisesta ja moraalisesta näkökulmasta.

Eero Ojanen: Mitä on sivistys?

Filosofi Eero Ojanen puhuu Humanismin illat -luentosarjassa sivistysvaltion ideasta, jonka hän pohjaa snellmanilaiseen sivistyskäsitteeseen. Siinä juuri valtiolla oli olennainen ja positiivinen rooli. Snellmanilainen sivistysvaltion idea on ollut Suomen kannalta olennainen ja luennolla Ojanen pohtii mitä se voisi tänä päivänä tarkoittaa.

Maailmantalous, euro ja finanssitoimiala

Taantuman runtelema maailmantalous ei anna armoa myöskään Pohjois-Savossa. Kuopion Osuuspankin toimitusjohtaja Jaakko Ojanperä vie meidät maailmanympärysmatkalle näkemään, miltä maailma näyttä talouden näkökulmasta tänään ja kuinka tämä kaikki heijastuu Eurooppaan, Suomeen tai Pohjois-Savoon.

Laura Kolbe: Mitä Suomi on?

Suomi ja suomalaisuus - mitä ne oikeastaan ovat ja mistä ne muodostuvat? Miten ne näkyvät arjessa, entä onko yhteisö kokonaisuus vai vain illuusio siitä? Historiantutkija, professori Laura Kolbe puhui Humanismin illat -luentosarjassa Suomesta ja suomalaisuudesta.

Timo Airaksinen: Tehokkuus - hyvän elämän ehto vai este?

Tehokkuus on päivän sana. Siihen pyritään kaikin keinoin tuottavuuden parantamiseksi. Tai siksi että olisi enemmän aikaa johonkin muuhun. Onko tehokkuudesta tai siihen välineenä käytettävästä teknologiasta muodostunut itseisarvoja? Muun muassa näitä seikkoja pohdittiin Humanismin illat -luentosarjaan kuuluvassa Timo Airaksisen luennossa.

Kehitysjohtaja Olli Hietanen: Tulevaisuus ja arki

Tulevaisuus herättää ihmisissä intohimoja, pelkoa, uteliaisuutta, varautuneisuutta. Miten ja miksi tulevaisuutta tutkitaan? Tulevaisuudentutkimuksesta ja joistain tulevaisuusskenaarioista kuultiin Humanismin illoissa, kun luennoijaksi saapui Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen.

Tuoreimmat