Elämme vuoden pimeimpiä aikoja, onneksi sentään lumi hieman tuo valoa yhä vain lyhenevään päivään. Mutta kiinnitämmekö me riittävästi huomiota pimeyteen liikkuessamme ulkona? Näymmekö muille tielläliikkujille ja näemmekö itse muut tielläliikkujat?
Työtä esimerkiksi heijastimien käyttämiseksi on tehty paljon; valistusta, vuonna 2003 lakiin kirjattu heijastimen käyttöpakko, lisää valistusta. Tuottaako työ tulosta?
– Pikkuhiljaa. Itse pitäisi heijastinta suomalaisen valistustyön positiivisena hedelmänä, pikkuhiljaa se on parantunut. Heijastinhan on suomalainen keksintökin alunperin ja näin saanut Suomessa jalansijaa, toteaa Liikenneturvan Itä-Suomen aluepäällikkö Tuula Taskinen.
Heijastimen käytössä on eroja taajamien ja maaseudun välillä.
– Haja-asutusalueella käyttöaste on reilusti parempi kuin taajamissa. Taajamien ongelmana on, että katuvalojen alla kuvitellaan että meidät erotetaan.
Näkymiseen kannattaisi kiinnittää huomiota, liikumme pimeällä paljon. Myös automatkojen molemmissa päissä ollaan jalkamiehinä (ja -naisina), mutta monesti näitä pätkiä varten ei heijastimia kohtaan liikaa ajatuksia suoda. Heijastimia olisi kuitenkin tarjolla joka tilanteeseen, liiviä, roikkuvaa, pantaa, vaatteiden kiinteitä heijastimia. Kun niitä vain käytettäisiin.
Ja käytetäänhän niitä. Mutta aina voisi käyttää enemmän?
Kuuntele Taskisen haastattelu kokonaisuudessaan:
Lopuksi vielä vinkkejä liikenteeseen:
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva
23.4.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Kirjoita uusi kommentti