Aspekti 22.3.2015

Toimitus - 22.3.2015 - 16:00:00

Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 22.3.2015.

Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus vuodelle 2016 on jo kovassa vauhdissa. Näin on myös liikunnan opetussuunnitelman valmistelemisen laita. Älyä liikuntaan -projekti kehittää liikunnanopetusta ja tuo myös älyteknologian liikuntatunneille.

Aspektissa hyppäämme jälleen teatterimaailman pyörteisiin.
– Lapset ovat paras ja armoton yleisö. Lastennäytelmässä pitää olla sydäntä, iloa, huumoria ja jännitystä, listaa Kuopion kaupunginteatteriin tänä keväänä Ihmemaa Oz -näytelmän ohjaava Olli-Matti Oinonen.

Ateriarytmillä on vaikutusta jaksamiseen, olit sitten laihduttaja, kuntoilija, urheilija - tai et mitään näistä. Ateriarytmi on helppo saada sekaisin. Ja kun se oravanpyörä lähtee käyntiin, se myös ruokkii itse itseään.

Kuluvan viikonlopun sunnuntai on kirkossamme Marian ilmestyspäivä. Pyhäpäivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä. Mutta millainen merkitys Marialla on luterilaisessa kirkossa ja kuinka Mariaa muistellaan kirkkovuoden kuluessa?

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
1 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer