Hoitotyön koulutusohjelma - kätilön työ menee iholle

Kätilö on läsnä ihmisen elämän ehkä vaikuttavimmissa hetkissä.

Työhön liittyy suuria tunteita, vahvoja vuorovaikutustilanteita ja kosolti käsityöläisyyttä. Siksi ammattiin opitaan pitkän ja käytännönläheisen polun kautta.

» Kätilöopinnot, etusivu

» Ammattiesittelysarjan etusivu

 

"Kätilö hoitaa naista koko elämänkaaren alueella"

– Yhteistyötaitoja, vuorovaikutustaitoja, ihmissuhdetaitoja ja käytännön kädentaitoja, luettelee kätilötyön lehtori Päivi Hoffren kätilöltä vaadittavia ominaisuuksia.

Kätilöksi valmistutaan 4,5 vuoden ammattikorkeakouluopintojen päätteeksi. Pitkää opintoaikaa selittää se, että opiskelijat valmistuvat ensin sairaanhoitajiksi ja vasta sitten lähdetään syventävien kätilöopintojen pariin.

Kätilön työtä on naisten, vastasyntyneiden ja perheiden terveyden- ja sairaanhoito sekä hyvinvoinnin edistäminen.
– Kätilö ei hoida ainoastaan äitiä, vaan ihan koko perhettä. Ja nykyisin yhä monimuotoisempia perheitä, Hoffren toteaa.

Kätilön työssä tarvitaan vankkojen vuorovaikutustaitojen lisäksi vahvaa käden taitojen, kuten puudutuksen ja ompelun hallintaa. Päivi Hoffren kertoo, että opintoihin kuuluu runsaasti erilaisia simulaatioharjoituksia sekä taitopajatyyppisiä opintoja.

– Simulaatiossa voidaan harjoitella esimerkiksi synnytyksen ponnistusvaihetta tai lapsivuodeosastolla vauvan hoitoa ja tarkastelua. Taitopajatyyppisissä opinnoissa muun muassa harjoitellaan kuinka puudutetaan, leikataan ja ommellaan episiotomiaa.

Oikeassa työelämässä tapahtuva harjoittelu on myös iso osa opintoja.
– Kätilöopinnoissa 60 opintopistettä on harjoittelua, se tekee yhteensä 40 viikkoa. Opiskelijoilla on omat kätilön kirjansa, joihin kirjataan kaikki mitä on hoidettu. Synnytyksiä täytyy kertyä 40, riskiraskauksia 40, vastasyntyneitä 100 ja lapsivuodeäitejä 100, lisäksi hoidetaan vielä naistentautipotilaita.

Kätilöt voivat työskennellä synnytysosastoilla, neuvoloissa, äitiyspoliklinikoilla tai sairaalan prenataali- ja postnataaliosastoilla sekä naistentautien osastoilla. Kätilö voi toimia myös erilaisissa suunnittelu- ja kehittämistehtävissä sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana.
– Kätilö hoitaa naista koko elämänkaaren alueella, Hoffren tuumaa.

Kuuntele Hoffrenin haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 12'31"

 


Toimittaja: Anne Heikkinen

Haastateltavana:

  • Lehtori Päivi Hoffren, Savonia-ammattikorkeakoulu

» Kätilöopinnot, etusivu

» Ammattiesittelysarjan etusivu

Footer