Lentokoneasentajista pulaa

Kari Salmela - 26.1.2006 - 11:33:00

Eläköityminen on käynnistänyt ison rakennemuutoksen työmarkkinoilla. Lähes ala kuin ala povaa ainakin jonkinasteista työvoimapulaa erikoisosaajista seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Yhdeksi haavoittuvimmista näyttää nousevan henkilömäärältään pieni mutta elintärkeä ilmailuala ja tarkalleen ottaen sen tekninen henkilöstö. Valtaosa ilmailualan teknisestä henkilöstöstä työskentelee Finnairin, puolustusvoimien, Patrian tai Blue1:n palveluksessa.

Finnairilla on tehty laskelmia ja ne kertovat kylmää kieltään. Tilannetta pohtivat seuraavassa Savon ammatti- ja aikuisopiston lentokoneasentajien koulutuksesta vastaavan yksikön johtaja Olli Kankimäki ja Finnairin tekninen johtaja Juha Tepponen.

kuuntele Kesto 4'21"

Väki eläköityy alalla väistämättä ja toimenpiteitä ammattitaitoisen työvoiman turvaamiseksi alalla pitää tehdä nopeasti. Päätöksi peruskoulutuksen lisäämisestä kaivataan nopeasti, sillä ammattitaitoiseksi lentokoneasentajaksi pätevöityminen vie peruskoulutuksen jälkeenkin 5-7 vuotta.

Finnair haluaa yhteistyön ammattiopistojen kanssa käyntiin nopeasti. Jos se ei etene, pohditaan Finnairissa jopa oman koulutuksen aloittamista, sanoo tekninen johtaja Juha Tepponen.

kuuntele Kesto 4'44"

Suomessa on tututtu liittämään työvoimapulasta käytävään keskusteluun ulkomaalaisen työvoiman värväys. Finnair ilmoittaa kättelyssä, että aktiivinen työvoiman värväys ei kuulu yhtiön keinovalikkoon.

Juha Tepponen sanoo, että ulkomaalainen työntekijä on yhtä tervetullut taloon kuin suomalainenkin. Työkielenä on useimmiten englanti, joten kieli ei aseta esteitä.
Mutta strategiansa Finnair perustaa suomalaiseen työvoimaan, painottaa Tepponen.

kuuntele Kesto 2'44"

Lentokoneasentajan koulutus on itse asiassa nuori opetushaara Suomessa. Siilinjärven Rissalassa opetus käynnistyi vasta tämän vuosikymmenen alussa. Alussa oli kaikesta pulaa, suomenkielisestä opetusmateriaalista, työtiloista - lentokoneista nyt puhumattakaan.

Myös opettajista oli ja on pulaa. Onneksi ilmavoimilta vapautuu ammattitaitoista väkeä eläköitymisen vuoksi, kertoo Olli Kankimäki.

kuuntele Kesto 4'42"

 


Haastateltavana:

  • Tekninen johtaja Juha Tepponen, Finnair
  • Yksikön johtaja Olli Kankimäki, Savon ammatti- ja aikuisopisto

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
7 + 7 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer