Mediabussi tutustuttaa median maailmaan

Anne Heikkinen - 22.12.2006 - 16:27:00

Kuopiolaisella Puijonsarven koululla elettiin joulukuun alussa studioelämää kun Yleisradion Mediabussi toi koululle ajankohtaista tietoa ja tekemistä median maailmasta.

Oppilaat tutustuivat kouluttaja Mika Salomaan johdolla tv-ohjelmien tekemiseen ja toteuttivat suoran lähetyksen periaatteella tuotetun kokonaisuuden.

Mediabussi on kiertänyt eri puolilla Suomea syyskuun alusta saakka. Sen tavoitteena on viedä kouluille ja oppilaitoksille ajankohtaista mediatietoa ja päästää nuoret itse tekemään ja kokeilemaan mediasisältöjen tuottamista.

Mediabussi tarjoaa erilaisia opetuspaketteja esimerkiksi animaation, dokumentin, elokuvan tai mainonnan maailmoista. Koulutuksesta vastaavat mediapedagogi Jukka Haveri sekä kouluttaja Mika Salomaa.

 

Puijonsarven koulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Antti Kervisen mielestä Mediabussin tarjonta tuo kouluille kaivattua lisäpanostusta paljon tapetilla olevaan mediakasvatukseen.

 

kuuntele Kesto 13'37"


Linkki:

http://www.yle.fi/opinportti/mediakompassi/mediabussi/

Haastateltavana:

  • Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Antti Kervinen, Puijonsarven koulu,
  • Kouluttaja Mika Salomaa, mediabussi, YLE
  • Puijonsarven koulun oppilaita

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
8 + 4 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer