Vastuuta oppimisesta ei voida siirtää edistyneimmällekään teknologialle. Oppiminen tapahtuu nyt ja tulevaisuudessakin oppijan mielessä, mutta kylläkin apuvälineiden tukemana ja yhä enemmän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Näin toteaa tietoteknologian opetuskäyttöä tutkiva ja kehittävä professori Päivi Häkkinen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta.
Häkkinen toteaa, että viime vuosina kehitetyt teknologiset sovellukset, kuten mobiililaitteet, langattomat tietoverkot ja pelinomaiset ympäristöt ovat aikaansaamassa oppimisen vallankumousta.
Mutta kuinka hyvin suomalainen koulujärjestelmä vastaa tähän oppimisen vallankumouksen haasteeseen? Entä kuinka hyvin me tiedämme millaista oppimista ja osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Tai onko tietoteknologian opetuskäyttö jo vakiintunut juttu suomalaisessa tietoyhteiskunnassa vai onko koko tietoyhteiskuntatermi jo auttamattoman vanhanaikainen?
Professori Päivi Häkkinen toteaa, että pelkkä teknologia ei tuo pedagogista viisautta. Tietoteknologian opetuskäyttö ja nimenomaan sen pedagogiset mallit ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta 1990-luvun alkupuolelta lähtien myös tutkimusmaailmassa.
Häkkisen mukaan tietoa ja kokemusta siis alkaa olla olemassa, mutta ongelmana on se, miten hyvät käytänteet ja pedagogiset mallit saadaan jalkautettua laajan opettaja- ja opiskelijajoukon keskuuteen.
Mutta miltä näyttää tietoteknologian opetuskäytön tulevaisuus? Professori Päivi Häkkinen ennakoi, että sosiaalinen media ja yhteisöllinen verkko-oppiminen tulevat näyttelemään nykyistä suurempaa osaa opetuksen arjessa.
Hän toteaa, että opetusalan ammattilaisilla olisi oppimista blogien, vikien ja pelinomaiset ympäristöjen ympärille syntyneistä yhteisöistä.
Haastateltavana:
Leikkiä joka lähtöön
22.7.2010
Leikki | Kirkonrotta
22.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Leikki | Hyppynaru
15.7.2010
Leikki ja oppiminen kuuluvat yhteen
8.7.2010
Leikki | Väri
8.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Kesäopot kiertävät Kuopiossa neuvomassa nuoria
Nimi: Satu (vieras)
Varsin mielenkiintoinen kokeilu. Tällaisia olisi hyvä saada enemmänkin. Täällä etelässäkin olisi...
Näytä kommentti
Reetan tarina: Lukihäiriöinen yliopistossa
Nimi: Reetta (vieras)
Hei, ja kiitos kommenteista!
Tässä huomaa, ettei sitä ole yksin tai ainoa "kummajainen" tässä...
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti