Epilepsiaan voi sairastua missä iässä vain

Jaa sivun osoite |

Anja Hiltunen - 8.4.2008 - 16:04:00

Epilepsiatutkijat eri puolilta maailmaa kokoontuivat maaliskuussa 2008 viidensille epilepsiapäiville Kuopioon. Kuopiossa on laajaa epilepsiaosaamista, esimerkiksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa toimii valtakunnallinen epilepsian tutkimukseen ja hoitoon keskittyvä epilepsiakeskus.

Epilepsiatutkimuksessa selvitellään tällä hetkellä muun muassa sairauden periytyvyyden saloja ja epilepsiakirurgia kehittyy nopeasti, kertoo Kuopion yliopistollisen sairaalan epilepsiakeskuksen johtaja, dosentti Reetta Kälviäinen.

Noin yksi prosentti, eli 53 000 suomalaista sairastaa epilepsiaa. Vaikeahoitoista epilepsiaa sairastaa 9 000. Jatkuvaa lääkitystä tarvitsee 36 000 henkilöä. Epilepsia on vaikea ja monimutkainen sairauksien ryhmä. On vaikea ennustaa kuinka todennäköisesti epilepsiaa sairastavan lapsi sairastuu myös epilepsiaan. Tietynlaisten epilepsioiden alttiusgeeni periytyy.

Epilepsiakeskus aikoo lisätä epilepsialeikkausten määrän vuoden 2007 reilusta kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen vuonna 2008. Silti liian harvat pääsevät edelleenkään leikkaushoitoon. Valtaosa maamme epilepsiakirurgiasta, ja kaikki aikuisten leikkaukset, tehdään Kuopiossa. Leikkauksia tehdään myös Helsingissä. Kuopion epilepsiakeskukseen tulee potilaita neljän miljoonan asukkaan alueelta.

Professori Frederick Andermann Kanadasta totesi epilepsiapäivien symposiumissa, että epilepsia on yhä kielteistä leimaa kantava sairaus, josta mielellään vaietaan ja joka aiheuttaa väärinkäsityksiä. Epilepsiaa sairastavat ovat usein kehittyneissäkin maissa heikossa asemassa oleva potilasryhmä terveydenhuollossa.

WHO:n mukaan epilepsia on yksi tärkeimmistä vakavista aivosairauksista ja se muodostaa noin prosentin sairauksien globaalista sairaustaakasta. Epilepsian hoitoon käytetyt resurssit ovat taakkaan nähden riittämättömät. Yksi hoidon katve kehittyneissäkin maissa on riittämätön tieto ja pääsy epilepsian kirurgiseen hoitoon.

Toimi näin, kun joku saa epileptisen kohtauksen

Yleensä epilepsiakohtaus menee ohi muutamissa minuuteissa. Kohtausta ei pidä yrittää estää, koska silloin voi jopa aiheuttaa henkilölle vammoja. On seurattava ettei kohtauksen saanut vahingoita itseään. Kohtauksen jälkeen henkilö käännetään kylkiasentoon. Jos kohtaus kestää pidempään kuin viisi minuuttia, on hälytettävä paikalle ambulanssi.

Tajunnanhämärryskohtauksen saanut on poissaolevan tuntuinen, vaikka pystyy kävelemään ja toimimaan. Hänenkin toimiaan pitää seurata, ettei hän pääse vahingoittamaan itseään, esimerkiksi liikenteessä olleessaan. Jos kohtaus ei mene ohi viidessä minuutissa, on samoin kutsuttava paikalle apua.

kuuntele Kesto 26'27"

 


Haastateltavana:

  • Dosentti, epilepsiakeskuksen johtaja Reetta Kälviäinen, Kuopion yliopistollinen sairaala

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Enter the characters shown in the image.
Footer