Taaperotaide yhdistää

Jaa sivun osoite |

Anne Heikkinen - 8.4.2010 - 13:17:15

Kuopion kansalaisopiston Taapero ja taide -kurssilla maalipensselit viuhuvat ja väri roiskuu. Tällä kurssilla ei varota sottaamasta vaatteita vaan taidetta tehdään ronskilla otteella.

Kyseessä on harrastus, joka antaa vanhemmalle ja lapselle tilaisuuden nauttia yhdessäolosta ja käsin tekemisestä. Opettaja Liisa Piirainen kertoo, että tavoitteena on tukea lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhdetta mukavan tekemisen kautta.

– Lapsi nauttii vanhemman jakamattomasta huomiosta. Toisaalta täällä aikuinenkin voi keskittyä täysillä omaan, pieneen lapseensa ja juuri nyt käsillä olevaan asiaan, Piirainen kertoo.

Lasten ja aikuisten yhteisissä taidetuokioissa kokeillaan tekemistä laidasta laitaan.
– Täällä piirretään, maalataan, tehdään savitöitä, muovaillaan, tehdään kipsitöitä ja niin edelleen. Periaatteessa kokeilemme kaikkia niitä välineitä, joita kuvataideopetuksessa on tarjolla. Myös värit ovat korostetusti esillä.

Taapero ja taide -kurssilla nautitaan tekemisestä, näkemisestä, tuntemisesta ja kokemisesta kaikkien aistien kautta. Välillä sukkahousut joutavat nurkkaan kun lapset luistelevat paljain jaloin suurille papereille levitettyjen värien päällä.

– Toivon, että lapsille jäisi innostus aihetta kohtaan. Tärkeää olisi tekemisen ilo ja kokemus siitä, että tekeminen on vapaata ja saan tehdä juuri niin kuin teen, Liisa Piirainen summaa.

kuunteleKesto 6'19"

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Enter the characters shown in the image.
Footer