Internet ja käsityökulttuurin uusi tuleminen

Kari Salmela - 17.6.2010 - 12:34:09

Käsityökulttuuri leviää netissä. Esimerkiksi liveroolipelaajat eli larppaajat jakavat aiheeseen liittyvillä verkkosivuilla toisilleen ohjeita esimerkiksi erilaisten rooliasusteiden tekemiseen.

Kasvatustieteiden lisensiaatti Leena Vartiaisen väitöstutkimuksessa tutkittiin käsityökulttuuria liveroolipelaajien ja historiaharrastajien yhteisöissä, jotka edustavat maassamme vielä verrattain tuoreita kulttuurimuotoja.

Verkkosivuilla ja muissa internetin palveluissa käytetään tietoa jakaessa tekniikkaa monipuolisesti hyväksi, esimerkiksi webcamin avulla voidaan näyttää kuinka jokin ompele tehdään. Tiedon välittämisen muotoina toimivat niin video, valokuvat kuin tekstikin.

- Internet on hyvä apuväline käsityön tekemisessä, suunnittelemisessa ja verkostoitumisessa, mutta itse käsityön tekeminen tarvitsee kuitenkin ihan konkreettista tekemistä ja kädestäpitäen näyttämistä.

Tiedon jakaminen ja eri tekniikoiden opettaminen on siis haastavaa. Joidenkin vaativimpien tekniikoiden kohdalla aloittelijoiden opastaminen voi olla etenkin verkon välityksellä hankalaa, lopulta myös vastaanottajan lähtötasolla on tässä suuri merkitys. Hakusanalla "käsityö" löytyy esimerkiksi Youtube-videosivustolta tuhansia videopätkiä.

- Siellä on myös hyvin vaativia tekniikoita, esimerkiksi jotkin sepäntyöt. Vaikka sieltä Youtubesta jotain löytyykin, niin se työ voi olla niin vaativaa ettei se niiden videoiden avulla vielä onnistu. Harrastajien mielestä verkko onkin vielä aika kömpelö väline näiden käsitöiden neuvomisessa.

kuuntele Kesto 5'45"


KL Leena Vartiaisen käsityötieteen alaan kuuluva väitöskirja Yhteisöllinen käsityö - Verkostoja, taitoja ja yhteisiä elämyksiä tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella 21.5.2010.


Kuvituskuva: Verena Dahmen (Creative Commons)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
1 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer