Uutta tietoa sydän- ja verisuonitautien syntymekanismeista

Kimmo Salvén - 19.10.2011 - 10:23:39

Geenitutkimus on edennyt harppauksin, kun opittiin vaikuttamaan geenien ilmentymiseen ensin yli-ilmentämisen ja myöhemmin geenien hiljentämisen kautta.

Geenien hiljentämistä väitöstutkimuksessaan hyödyntänyt FM Petri Mäkinen kertoo yli-ilmentämisen ja hiljentämisen mekanismeista.
– Geeniterapiassa on perinteisesti pyritty yli-ilmentämään hyviä geenejä. Syövän tapauksessa voisi olla edullista hiljentää tiettyjä geenejä, joita syöpäkasvain tarvitsee kasvaakseen.

Tutkimuksessa todettiin, että makrofagien kaappaajareseptorien SR-A:n tai CD36:n hiljentäminen RNA-interferenssin avulla hidasti valtimonkovettumataudin etenemistä hiirimallissa.
– Havaitsimme, että kun hiljennämme näiden kahden geenin ilmentymistä, ateroskleroosin eteneminen hiirimallissa hidastuu. Nämä reseptorit liittyvät pahan, eli LDL-kolesterolin sisäänottoon.

Hiljentämisellä todettiin kuitenkin olevan vaikutusta myös vierekkäisiin reseptoreihin, joka antaa viitteitä reseptoreiden osittain päällekkäisistä tehtävistä ja jonkinlaisesta varmuusjärjestelmästä reseptoreiden toiminnan häiriintymisen varalta.

 

Tulehdusreaktioilla ja rasvametabolialla yhteys

Endoteelilipaasi on verisuoniston pinnassa ilmennettävä geeni, joka on eräs tärkeimmistä "hyvän" kolesterolin, HDL:n, säätelyyn osallistuvista geeneistä. Tutkimuksen mukaan tulehdusreaktiolla on vaikutusta endoteelilipaasin ilmentymiseen ja sen myötä hyvän kolesterolin määrään.
– Selkeästi tulehduksella ja rasvametabolialla ja sitä säätelevillä geeneillä on yhteys, Mäkinen toteaa.

Tutkimuksessa myös havaittiin sulfarofaanilla olevan tulehdusta ja samalla endoteelilipaasin ilmentymistä vähentävä vaikutus. Sulfarofaania saadaan erityisesti parsakaalista.

– Tämä on sinänsä mielenkiintoinen asia, että sulfarofaanin vaikutusta HDL-tasoihin ei ole vielä tutkittu. Sillä on kuitenkin osoitettu jo aiemmin olevan anti-inflammatorisia ja anti-karsinogeenisiä vaikutuksia, mistä voisi olla hyötyä esimerkiksi syövän terapiassa, Petri Mäkinen arvioi.

Kuuntele Petri Mäkisen haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 9'35"

 

FM Petri Mäkisen väitöskirja Makrofagien kaappajareseptorien ja endoteelilipaasin rooli ateroskleroosissa: lentivirusvektorivälitteistä geenien hiljentämistä hyödyntävä tutkimus tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 30.9.2011.

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
2 + 13 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer