Joulukalenteri 20.12.2011

Toimitus - 20.12.2011 - 07:00:00

Kantin ja Radio Savon yhteisessä joulukalenterissa julkaistaan tarinoita joka päivä aina jouluaattoon saakka. Tarinat ovat kuopiolaisten Länsi-Puijon ja Pihkainmäen koulujen 4. ja 5. -luokkalaisten kirjoittamia. Yksi kunkin päivän tarinoista on myös kuultavana Radio Savon nettisivuilla ja lähetyksissä maanantaista perjantaihin (Kuopio 98,1 MHz, Iisalmi 96,5 MHz) Kuopion kaupunginteatterin näyttelijän lukemana.

Tämänkertaisten tarinoiden kirjoittajat ovat Kaapo Taskinen ja Lauri Oksman.

Kaapo Taskisen kuuntele tarina nimeltä Poron sairaus on kuultavissa myös äänenä Radio Savon verkkosivuilla. Lukijana on Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Sari Happonen.

» Joulukalenterin etusivulle

 

Poron sairaus

Olipa kerran joulupukki ja hänen kaksi tonttua, joiden nimet on Matti ja Mauno. He asuivat korkeilla tuntureilla pienessä mökissä.

Eräänä päivänä Matti kävi katsomassa poroja, mutta hän huomasi, että yksi poroista oli sairas. Matti kutsui maunon paikalle ja Matti kertoi Maunolle, että poro oli sairas. Mauno kävi hakemassa Pukin paikalle. Pukki tuli ja sanoi, että Maunon ja Matin pitäisi hakea eläinlääkäri. Koska heillä ei ollut puhelinta jolla soittaa, Matti ja Mauno lähtivät matkaan ja jouluun ei ollut kun enää päivä. He hiihtivät tuntureilta alas.

Kun he olivat alhaalla, niin tuli jo yö. He jatkoivat matkaa silti aamuyöstä. He olivat jo lääkärin luona ja koputtivat oveen ja lääkäri tuli avaamaan.

Matti ja Mauno selittivät kaiken ja lääkäri tuli mukaan. Lääkärillä oli onneksi auto, heillä ei kestänyt kuin kaksi tuntia. Kun he olivat perillä, lääkäri paransi poron ja sanoi, että poro paranee iltaan. Pukki, Mauno ja Matti kiittivät häntä ja pukki pääsi jakamaan lahjoja.

Kaapo Taskinen
Pihkainmäen koulu 4. lk

Joulupukin retki

Oli jouluaatto ja joulupukki aikoi lähteä kiertämään taloissa, mutta reki oli rikki. Pajan viisi parasta tonttua, jotka olivat nimeltään Tikki, Ukko, Jarmo, Rauta ja Lauta.

Joulupukki voihki ja parkui, mutta ei auttanut. Sitten pajalta tuli viesti, jonka toimitti Ukko. Hän sanoi, että reki saadaan korjattua huomiseen. Mutta se ei riittänyt, on jouluaatto.
– Hmm. Menen kysymään muilta, onnistuuko se jo täksi illaksi.

Mutta kaikki oli kadonneet. Ukko etsi ja etsi heitä, mutta he olivatkin kuppilassa. Ukko avasi pajan oven, mutta se oli tyhjä. Ukko meni takaisin ulos ja sanoi:
– Tuolla hän viilettää.

Sitten hän meni juosten kuppilaan sanomaan muille tapahtuneesta. Sitten Tikki juoksi pukin puheille. Vähän ajan päästä:
– Mitä, onko reki kadonnut?
– On ja se on varastettu, Ukko kertoi meille siitä. Mutta hyvä uutinen on se, että tiedämme heidän piilopaikan.
– Hienoa! Lähdetään heidän piilopaikalleen.
– Selvä!

Kohta he olivatkin jo varkaiden luona.
– No niin, jäitte kiinni. Mutta miten pääsitte tänne?
– Lentämällä tietysti, koska korjasimme rekeä.
– Saitte reen siis kuntoon, kiitos paljon! Saan varmaan tarjota jouluaterian?
– No kyllä se meille käy.
– No se on siis päätetty, nouskaa rekeen. Hoplaa Petteri nouse ilmaan.
– Vau, täällä on hienot näköalat.
– Oho, olemme jo perillä. Kääk! Nyt menee laskeutuminen pitkäksi.

Hetken päästä:
– Nam onpa hyvää! No tärkeintä on, että pääsemme joulun viettoon.

Lauri Oksman
Pihkainmäen koulu 4
. lk


» Joulukalenterin etusivulle

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
8 + 8 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer