Savuttomuus yleistyy työpaikoilla

Kimmo Salvén - 1.10.2012 - 11:30:27

Savuttomuus lisääntyy työpaikoilla yhteisten päätösten ja erilaisten kampanjoiden siivittämänä. Mediassa ovat olleet esillä muun muassa Savuton kunta -kampanja sekä kunnianhimoiselta vaikuttava Savuton Suomi 2040 -kampanja. Myös yksityissektorilla monet työpaikat ovat olleet esillä savuttomuuteen liittyvien kampanjoidensa myötä.

Julkisella sektorilla toimiva Savuton kunta -hanke tähtää siihen, että Suomessa julkinen sektori pyrkisi mahdollisimman pitkälle noudattamaan savutonta toimintakulttuuria.
– Työyhteisöistä tulee työpäivän aikana, työajalla savuttomia, summaa tavoitetta toiminnanjohtaja Tarja Ikonen Pohjois-Savon Sydänpiiristä.

Tupakointi on herkkä asia, joka nostaa voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Siinä kun tupakoinnin rajoittamista saatetaan pitää yksilön vapauden loukkaamisena, toisessa ääripäässä vastustetaan tupakoijien oikeutta vaikuttaa haitallisesti tupakoimattomien elinympäristöön ja jopa terveyteen.
– Työnantaja voi rajoittaa tupakointia työnantajan ajalla, mutta työnantaja ei voi rajoittaa työntekijän tupakointia työaikaan kuulumattomilla tauoilla tai vapaa-ajalla. Sinne me emme voi mennä, eikä ole tarvettakaan, Ikonen kertoo.

Kuuntele Tarja Ikosen haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 14'38"

 

Itä-Suomen yliopistossa savuttomuuden ajatus on tuttu. Savuton kampus -hanke käynnistyi Kuopion yliopistossa jo vuonna 2008 ja sen katsottiin sopivan terveysyliopiston piiriin.

Itä-Suomen yliopisto palkittiinkin keväällä savuttomuuteen tähdänneistä ponnisteluistaan Paras savuton työpaikka -kilpailun voitolla. Itä-Suomen yliopiston ponnistelut savuttomuuden edistämiseksi yliopistojen yhdistymisen myllerryksessäkin vakuuttivat kilpailun tuomarina toimineen toimittaja Unto Hämäläisen.

Kuopion yliopiston rehtorina yliopistojen yhdistymistä valmistellessa toiminut professori Matti Uusitupa on huomionosoituksesta mielissään.
– Tämä oli todella mieluinen ja iloinen yllätys. Kuopion kampuksella käynnistimme savuton kampus -ajattelun jo muutama vuosi sitten. Kun Itä-Suomen yliopisto muodostui, minulle oli iloinen yllätys, että Joensuun kampus tuli tähän näin nopeasti mukaan, Uusitupa kertoo.

Suurta vastustusta Kuopion yliopiston savuttomuusponnisteluille ei ilmaantunut, yliopistolaisten mielipiteitä kartoitettiin kyselyllä, johon vastasi noin 40 % henkilökunnasta ja 30 % opiskelijoista. Yli 80 % vastanneista piti savutonta työpaikkaa hyvänä ideana.

Tupakointi siirtyikin kampuksella vain merkityille tupakointipaikoille. Tämän myötä myös tupakointi on selvästi vähentynyt.
– Kyllä ne jonkin verran ovat käytössä, mutta ei siellä hurjan paljoa ihmisiä näy, Uusitupa toteaa.

Kuuntele Uusituvan haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 10'34"

 

Katso myös:

  • Savuton Suomi 2040 -strategia
  • Savuton kunta -ohjelma

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
11 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer