Ammatilliseen koulutukseen kovia leikkauksia Pohjois-Savoon

Kimmo Salvén - 16.11.2012 - 09:29:23

Opetus- ja kulttuuriministeriä suunnittelee kovia leikkauksia ammatilliseen koulutukseen Pohjois-Savossa. Savon ammatti- ja aikuisopiston sekä Ylä-Savon ammattiopiston tarjoamista perusopetuksen koulutuspaikoista ollaan vähentämässä lähes tuhat koulutuspaikkaa vuoteen 2016 mennessä. Ammatillinen lisäkoulutus ja oppisopimuskoulutus mukaan lukien vähennykset nousevat puoleentoista tuhanteen.

Yle Savon haastattelussa ammatillisen koulutuksen järjestäjät varoittavat, että valtion suunnittelemat leikkaukset vaarantavat Savon ja sen yritysten kehittymisen. Myös yrittäjäjärjestöt tyrmäävät rajut leikkaukset. Savon Yrittäjät pitää esitystä itäistä ja pohjoista Suomea näivettävänä aluekehityksen linjana.

Itä-Suomen aluehallintovirasto otti jo aiemmin kantaa Itä-Suomen osalta OKM:n koulutuspaikkojen vähentämissuunnitelmiin. Aluehallintoviraston mukaan Itä-Suomessa on muuta maata suurempi joukko ammatillisen koulutuksen tarvitsijoita sekä voimakkaan eläköitymisen mukana kasvava työvoiman tarve. Koulutuspaikkojen vähentäminen suoraan ikäluokkaan suhteutettuna ei aluehallintoviraston mukaan näin ollen vastaa työmarkkinoiden tuleviin vaatimuksiin.

Lisää aiheesta:

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
14 + 4 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer