Alzheimer-potilaiden terveydenhoidon kustannukset suurentuneet jo ennen diagnoosia

Kimmo Salvén - 10.11.2015 - 13:04:58

Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden hoidon kustannukset lähtevät nousuun jo vuosi ennen taudin diagnoosia, havaittiin juuri julkaistussa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa. Kustannusero tautia sairastamattomiin verrattuna oli suurimmillaan diagnoosia seuraavan puolen vuoden ajan, jolloin hoitokulut olivat sairastuneilla 5088 euroa suuremmat henkilövuotta kohden. Tämän jälkeen ero tasoittui ja kaksi vuotta diagnoosin jälkeen Alzheimerin tautia sairastavien kustannukset vakiintuivat kaksinkertaisiksi tautia sairastamattomiin verrattuna.

Pääosa eli 78–84 prosenttia Alzheimer-potilaiden kustannuksista johtui sairaalahoidosta ja vain murto-osa lääkehoidosta. Lääkehoidon kustannuksista pääosan selittivät diagnoosin jälkeen aloitetut dementialääkkeet. Viisi vuotta ennen diagnoosia Alzheimer-potilailla oli henkilövuotta kohden keskimäärin 1,4 sairaalapäivää enemmän kuin verrokeilla, mutta kahden vuoden kuluttua diagnoosista jo 14,2 sairaalapäivää enemmän.

Tutkimuksessa selvitettiin MEDALZ- aineistoon perustuen 70 718 suomalaisen kotona asuvan Alzheimerin tautia sairastavan ja yhtä monen tautia sairastamattoman henkilön sairaalahoidon ja lääkkeiden kustannuksia ajanjaksolla viisi vuotta ennen Alzheimerin taudin diagnoosia ja kaksi vuotta diagnoosin jälkeen. Tiedot Alzheimerin taudin diagnooseista saatiin Kelan Erityiskorvausrekisteristä. Tiedot sairaalapäivistä puolestaan saatiin THL:n Hoitoilmoitusrekisteristä ja lääkitystiedot Kelan Reseptitiedostosta. Lääkekustannuksista tarkasteltiin kokonaiskustannuksia ja sairaalapäivistä terveydenhuollon yksikkökustannuksia, joihin sisältyy myös asiakkaan maksuosuus.

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
1 + 8 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer