Aspekti 20.4.2014

Toimitus - 20.4.2014 - 15:00:00

AspektiAspekti Yle Puheella sunnuntaina 20.4.2014.

Kotona käytettävien itsehoitolääkkeiden käyttö on yleistynyt lapsilla 90-luvun puoliväliin verrattuna. Proviisori Sanna Siposen väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että kyselyyn osallistuneista lapsista puolet oli käyttänyt jotain itsehoitolääkettä, vitamiinia tai muuta ravintolisää tai rohdosvalmistetta.

Pääsiäisen sanomaan liittyvät yhtä aikaa kärsimys sekä ilo, valo ja lupaus uudesta. Nämä teemat ovat esillä myös pääsiäisen ajan kirkollisessa musiikissa. – Pääsiäisyön messussa mennään kärsimyksestä iloon, valo tuodaan tuohuksilla seurakuntalaisille ja sitten tulee riemullinen musiikki mukaan, toteaa kanttori Pertti Rusanen.

Missä määrin nuoret arvostavat esimerkiksi isovanhemmiltaan kuulemiaan kertomuksia ja millaista historiallista tietoisuutta nämä kertomukset tuottavat? On esitetty arvio, jonka mukaan perimätieto ei enää kulkeutuisi nuoremmille sukupolville. Mistä tämä voisi johtua tai mihin se johtaa? Tästä kertoi dosentti Vesa Puuronen Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa.

Lisäksi kuulemme Aspektissa punkeista ja ikääntyvien arkiliikunnasta.

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Footer